verstaalla taas, pitkästä aikaa. Kulttuurishokin partaalla olen yrittänyt muistella, mitä ja miten täällä taas kuuluukaan toimia.
Pitkän tauon jäljiltä pitäisi huomiseen mennessä puskea maailmaan yksi hankesuunnitelma, yksi pöytäkirja ja yksi muu pidempi kirjoitelma. Eipä käy aika pitkäksi tänään, eikä vielä huomennakaan.

*

Ulkomaanserkkujen kanssa on touhuiltu: lapset ovat pelanneet ja leikkineet.
Serkuista nuorempi, eskari-ikäinen, ei puhu suomea käytännöllisesti katsottuna ollenkaan - ujostelee niin paljon. Isompi juttelee jonkun verran, mutta aksentilla. Molemmat sentään ymmärtävät siedettävästi heille puhuttua.
Kauhukolmikkoa ei onneksi moinen kielipuolisuus haittaa, kimulit ovat löytäneet jonkinlaisen yhteisen riehusävelen ja pojilla riittää pelejä ja painiotteluja päivien iloksi.
HraHakkarainen nauttii enoudestaan mitä ilmeisimmin täysin siemauksin, ja varsinkin eskari-ikäiselle pikkukimulille onkel (tai jotakin sinnepäin. Lasten paikallismurre on niin vahva, etten edes yritä jäljitellä sitä!) on suuri idoli. Onkel on jo kutsuttu kyläilemään ihan heti vieraille maille, ja hänelle näytetään ainakin koulu ja kaikki läksyt. Ja metsä, se jonne lapset eivät saa mennä ilman aikuisia. Seitsemän päivää saa onkel olla kylässä, sitten on kuulemma lähdettävä kotiin.
Minun osakseni on toistaiseksi koitunut loputon leivän ja maidon tarjoilu, kenkien solmiminen ja viinirypäleiden peseminen.

Ja me aikuiset tietysti sosialisoimme, parannamme maailmaa, juttelemme ja porisemme.

*

Hankesuunnitelmat kutsuvat.