enää viikko.
Suunnitelma on seuraavanlainen:
joka päivä töistä tullessa kauppareissua - lahjoja puuttuu vielä.
Tänään parin vaatekassin läpi kaivautuminen: joulupataan kaikki turha. Tänään myöskin illalla koulutusjuttu, jonne mentävä - ei kannata budjetoida muita joulujuttuja tähän iltaan.
Tekemättä: bataatti-perunalaatikko, joulun leivät ja sämpylät, aattoaamun puurohetken ruokalista.
Kysymyksiä: missä välissä jaellaan lahjoja tuttaville? Missä välissä ehdin leipoa? Miten junailen keskiviikon, jolloin pitäisi olla töissä ja lääkärissä yhtä aikaa - kehtaanko toivoa vapaapäivää? Mitä muuta olen luvannut tehdä jouluksi?

**

Viikonloppu - no, se oli viikonloppu. Kuten aina. Pikkusiskolle muutokset arjen ja vapaan välillä sopivat tällä hetkellä hyvin huonosti. Arki on kamalaa, kun täytyy mennä hoitoon. Vapaa on kamalaa, kun täytyy olla kotona, eikä ole mitään tekemistä. Tai Pikkusiskon tapauksessa, tekemistä on ihan liikaa. Tytöt muutenkin tulevat varsin nihkeästi toimeen keskenään tällä hetkellä. Isot ovat alusta asti olleet kumppanuksia, toisilleen lojaaleja yhdessähihittäjiä. Isosiskon ja Pikkusiskon välit ovat paljon kinkkisemmät, ja tällä hetkellä Isosiskoa ottaa päähän koko Pikkusisko. Enkä yhtään ihmettele sitä. Mutta tästä johtuen äidin keskittymiskyky on ollut melkoisella koitoksella: mihinkään (edes siivoamiseen!) ei pysty syventymään paria minuuttia pidemmäksi aikaa, kun jo on riennettävä selvittelemään ties mitä kahnausta. Ja jos kahnaukselta vielä onkin vältytty, on keräiltävä pikkukimulia pois jostain oudosta paikasta.
Viikonlopun tuloksena kuitenkin lastenhuone oli siisti joitakin minuutteja. Toiveikkaasti yritän uskoa, että nyt kun perustyö on tehty, on mahdollista huiskaista huone nopeasti joulukuntoon. Itsepetos pitää pystyssä heikkouskoisen. (vanha lähiöviisaus)

Pipareita paistoimme lauantai-iltana. Ihan vain valmistaikinasta: vaikka rakastan piparintuoksua, tulee taikinankeittelemisestä jotenkin liian yltäkylläinen ja raskas tuoksu. Oli huono taikina: liian murenevainen. Olisi pitänyt ottaa sitä vanhaa tuttua. Vielä yksi levyllinen on kaapissa jäljellä, ja luulen että ostan vielä vähän lisää. Yleensä olen aattoaamun puurolle paistanut vielä yhden annoksen pipareita, niin että talossa on aito jouluntuoksu kun vieraat tulevat.
Meillä on aattoaamuisin puurotarjoilu iso- ja isoisovanhemmille (ja miksei muillekin halukkaille, ainakin yhdelle tädille). Saavat kaikki isovanhemmat tasapuolisesti osuutensa lastenlapsista juuri jouluaattona, ja me saamme joulurauhan. Puuroa syödään, seurustellaan ja viime vuosina ollaan pysähdytty joulurauhan julistusta katsomaan yhdessä.
Ja tämän sivujuonteen jälkeen takaisin piparinpaistoon: Pikkusisko heräsi päiväuniltaan vain vähän ennen piparikarnevaalia. Söimme tietysti ruokaa ja rupesimme sitten puuhiin: Isosisko toi radion keittiöön ja virittelimme lasten lempijoulu-CD:n soimaan, kippasimme muotit pöydälle ja taikinan kimppuun. Vaikka olin sitä jo hyvän tovin sulatellut, se oli aika raskasta... mikä tietysti aiheutti Pikkusiskolle valtaisat hepulit. "määitte-määitte". Kukaan ei saanut auttaa. Kukaan ei saanut koskea kaulimeen, eikä taikinaan, eikä muotteihin. Dramaattisia, suuria, suolaisia kyyneleitä valui taikinamöykylle.
Kunnes neiti poistettiin keittiöstä.
Isoveli teki muutaman muotillisen, minä ja Isosisko jatkoimme taikinan loppuun asti. Mukavaahan se yhdessä häärääminen taas oli.

**

Sunnuntaina vauhti oli melkoinen ja kannat katossa. Illansuussa lastenhuoneessa oleilu alkoi jo olla turvallisuusriski, joten lauma oli saatava vielä illalla hetkeksi ulos. Isosisko ei halunnut ("mä kävelen ulkona vaan yhden askeleen"), Isoveli lähti, kun hänelle luvattiin iltapalaksi joulutorttuja, Pikkusisko halusi ulos ja olla sisällä ja pukea ja riisua ja tehdä itte ja niin että joku auttaa, tai ei sittenkään ja oli niin tai näin, niin vakiokommenttina tuli oikein sydämen pohjasta: "tyhmä iskä!" Kun kenkä ei mennyt jalkaan: "Tyhmä iskä!" (vaikka isänsä oli ihan siivosti toisessa huoneessa viikkaamassa pyykkiä), ja kun äiti yritti auttaa: "ei-ei-ei, tyhmä iskä!"
Saimme lauman ulos ja hetken mielijohteesta otin isoille mukaan kynttilälyhdyt. He halusivat tietysti metsään, jossa Pikkusisko yritti pysytellä perässä taskulamppuineen. Ei ollut hyvä ("tyhmä iskä!"). Pikkusisko siirrettiin isän kanssa läheiseen leikkipuistoon ja minä jatkoin tonttulasten kanssa pimeässä (no, lähiöpimeässä) metsässä samoilua kynttilöiden valossa.
Kolmannen adventin kunniaksi sytytimme vihdoin enkelikellon iltapalalle - joka oli kuulemma tonttulasten iltapala ("äiti, tontut saa aina iltapalalla joulupiparia ja joulutorttua"). Hiljaa lapset istuivat, kuuntelivat enkelikelloa ja katselivat kattoon siitä muodostuvia kuvioita.
Taas yhtä päivää lähempänä.