tämä nyhreä sade tekee olon ankeaksi ja viluiseksi. Yhtäkkiä kaikki tuntuu niin kovin surulliselta, hiukan masentavalta.

Pikkusisko läpäisi eilen keskoskontrollinsa loistavasti. "Entinen keskonen", sanoi lääkäri. Päällimäiseksi mieleen jäi silti se, että paino ei ole noussut toivottuun tahtiin: rasvalisät sapuskaan. Ja jollei vatsa ala toimia pikapuoliin kunnolla, sitäkin on lääkittävä. Ei minkäänlaista iloa siitä, että keskosuus on nyt virallisestikin ohi.

Kävin kirjastossa, ja siitä käynnistä jo kerroinkin. Pelästys vaihtui raivon kautta häväistyksen tunteeseen, takaisin pelkoon ja nyt tympeään ärtymykseen. Ei minkäänlaista iloa siitä, että löysin kiinnostavia matkakirjoja, joita piti selailla yhdessä herraHakkaraisen kainalossa ja haaveksia pitkästä aikaa yhteisestä viikonlopusta.

Samat vanhat numerot ollamöllöttivät täällä verstaalla vastassa. Osa menee sujuvasti, osassa eivät lähettäjät itsekään tiedä ovatko tulossa vai menossa. Minunko se pitäisi tietää?
Kopiokone uiluttaa yksitoikkoisesti arkkia toisensa perään. Monistamisen haju on terävän ällöttävä.

Kyljyskontrollikin täytyy siirtää:
menin viattomana, jonkinlaisessa itsemasokistisessa vimmassa poistattamaan viattoman luomen kyljyksestäni tismalleen neljä viikkoa sitten. Kymmenen päivää tikeissä, ja siinä se. Tai sitten ei. Yhdentenätoista päivänä operaation jälkeen haava retkahti auki kudokseen asti. Toipuminen on kestänyt siis lähes kolme viikkoa ekstraa sen kymmenen päivän päälle. Eikä mitään merkkiä siitä, että lähiaikoina kyljys olisi eheä ja sievä. Ura missinä on väistämättä ohi, kyljyksessä on sormenmentävä kolo joka hiljalleen täyttyy turpealla arpikudoksella. Ura missinä olisi joka tapauksessa ollut ohi: raskausarpien raidoittama vatsani muistuttaa pikemminkin tiikerin selkäpuolta kuin sievää ja siveää missivatsaa ja Pikkusiskon pikainen poistuminen varauloskäynnin kautta murjoi vatsanahkaani peruuttamattomasti. Eikä napakaan ole ennallaan, se revähti siinä vaiheessa kun sisuskaluni olivat aivan liian täynnä Isoveljeä, eikä se enää palautunut ennalleen.
Olo on kuin ammoin hylätyllä teddykarhulla: kylki on puhki eivätkä täytteet pysy sisällä.
Mitä opimme tästä?
1. emme poistata luomia, vaikka se ehkä olisikin paikoillaan. Niitä on ihan riittämiin, mutta melkoiset tatit niihin saa kasvaa ennen kuin seuraavaksi annan nahkaani puhkoa.
2. suhtaudumme muuten mukavahkoon terveyskeskuslääkäriin pienellä penseydellä: tikkasi parsimalangalla eikä antanut kunnon hoito- ja varomisohjeita
3. kartamme kauneusleikkauksia ja teemme kaikkinaiset kohottavat toimenpiteet vastaisuudessa maalarinteipin ja /tai peitepuikon avulla.
4. lakkaamme haaveilemasta misseydestä
5. riepoo sekin että haavatoipilaat eivät saa a) hikoilla - näkyy farkkujen vyötäröllä ja b) hikoilukiellosta johtuen eivät saa saunoa: jo kasvaa sammalta, lammasta tai sammasta varpaiden väleihin

illalla on kirjoituskurssi, ei yhtään iske edes se. voihan vietelö!