on viikko hyrähtänyt käyntiin. Tahmeasti. Aamulla ei olisi millään silmä auennut, ja tunnelma oli muutenkin kankea ja ankea. Isosisko sen tiivisti: tuntui siltä, että ulkona olisi pitänyt olla lunta.
Pimeys on taas laskeutumassa.

Tähän asti päässeen päivän plussapuolelle lasken ehdottomasti sen, että olin työtapaamisessa. Minä!
(kasvankohan koskaan aikuiseksi?)
Olipas niin coolia kiskoa takkia niskaan ja lähteä palaveriin. Palaveriin! Kahvilaan! Jossa sai valita ihan itse mitä ottaa!
(en kasva)
Nähtävästi hupinsa on revittävä sieltä, missä sitä on.
Ei ihan niin coolia ollut palata takaisin tänne verstaalle nakuttelemaan.

*

Siivoilimme perjantaina.
Mennyt viikko oli niin vauhdikas, että sellaisiin asioihin kuten esim. kissankarvojen peittämä lattia, ei kertakaikkiaan ehtinyt kiinnittää huomiota. Niinpä olikin perjantaina varsin palkitsevaa putsata ja puunata, nähdä harmaan karikkeen alta paljastuva kiiltävä lattia ja huomata lähestulkoon jo kalustukseen kuuluvien sormenjälkien himmeneminen ovipielistä. Toteutimme siivouksen talkooperiaatteella, mikä tarkoittaa sitä, että jokainen tekee jotain, enkä minä puutu kenenkään aikaansaannoksiin sen suuremmin. Kunhan saadaan edes pseudosiistiä aikaan.
Niinpä tytöt kiillottivat Pikkusiskon tuolin sekä osan keittiönkaappien ovista. HraHakkarainen viikkasi pyykkejä. Isoveli pesi vessan. Minun kontolleni jäivät pinnallinen imurointi ja lattioiden pyyhintä.

Ehdin jo onnitella itseäni: varsinkin siitä että Isoveli on niin innokas vessanpesijä - näin jo tulevaisuudessa itseni tyytyväisesti myhäilevänä anoppina, jonka miniä kehuu sulhoaan maasta taivaisiin - kun se on niin ihana ihminen ja pesee vessankin.
Iltapala palautti minut ruotuun varsin tehokkaasti: lapset Isoveljen johdolla protestoivat kaupasta ostettua leipää, vaativat kotileipoista.
Näin siis itseni uudessa valossa: tyytyväisesti muhoilevana anoppina jonka esikoispoikanen tulee vielä aikuisenakin kotoisten pullavatien ääreen valittaen ettei morsmaikku osaa edes leipää leipoa. Ja katkerasti hampaitaan suuntaani kirskuttelevan miniän, joka naistenvälisissä kenellä-on-kaamein-anoppi -kisoissa voittaa aina. Voi räkä.

**

Viikonloppu kului kotoisassa vetelehdinnässä.
Tytöt olivat lauantaina kummikimulin teemalastenkutsuilla: tähtisynttärit. Isosisko keksi noin tuntia ennen kekkereiden alkua, että sinnepä kuuluu pukeutua kuuksi tai tähdeksi. Askartelimme tytöille tähtihiuskoristeet, Isosisko pukeutui siniseen mekkoon ja johonkin epämääräiseen harsohörselöön ja esitti tähtisumua. Pikkusisko pukeutui liian pieneksi jääneeseen viininpunaiseen mekkoon ja esitti tähteä. Lastenkutsut jatkuivat yleiskekkereinä, jonne myös me perheen aikuiset sekä Isoveli olimme tervetulleita. Söimme kakkua, jonka päällä oli kuulemma pompparellejä.

Isoveli oli puolestaan sunnuntaina jalkapallokaverin synttäreillä.
Pitkä ja pimeä joululoma kantaa hedelmää näin syksyiseen aikaan. Isoveli sanoi, että koulussa ja iltapäiväkerhossa on harva se päivä vietetty synttäreitä.

Synttäreiden jälkeen vetelehdimme pihalla, pelasimme poikien kanssa jalkapalloa: minä, hraHakkarainen ja Pikkusisko vastaan kaikki pihalle ehtineet pojat. Pikkusisko teki balettiliikkeitä kentällä. Minä tein kaksi maalia ja hraHakkarainen kolme. Minä potkaisin pallon kertaalleen parkkipaikalle ja melkein otin yhden kopin. Pojat hihittivät melkein pissat housuissa. Isoveli kannusti jokaisen hutipotkuni jälkeen (ja niitä oli paljon): "hyvä äiti, kyllä se siitä."