olen vajonnut kesäaivokoomaan. Ei kiinnosta, ei inspiroi, ei huvita. Eikä muutenkaan.
Pukkasin maailmalle yhden tiedotteen, varmuuden vuoksi kahteen kertaan.

Kaksi työpaniikkia tänään.
Päivän työpaniikki 1.
Ajattelin eilen ahkerantarmokkaasti, että menenpä läppärin kanssa hiekkalaatikolle vahtimaan lapsia ja veivaamaan työ2:n rapsua. (tiedän, pompöösi ajatuskin istua lähiöhiekkalootalla, mutta mitäpä siitä!) Pakkasin koneen reppuun ja kaivelin tikkua veskasta.
Ei ollut tikkua.
Ei ollut pikkuisessa pussukassa, jossa sen paikka on.
Ei ollut pöydällä.
Ei ollut veskassa.
Lyhyesti: ei ollut missään.
Panikoiduin niin, etten pystynyt edes panikeeraamaan - sillä tikulla on ihan kaikki työ2:n asiat. Ihan kaikki. Ja suurin osa siitä kaikenlisäksi on salassapidon alaista asiaa.
Käänsin nurin veskan ja sysin syrjään tavararyönäkasoja, joiden alla se ehkä olisi voinut olla. Veikkailin synkästi että kisu on pelannut tikkuni johonkin tuntemattomaan rakoseen, jossa se pölyyntyy ja turmeltuu ja minua syytetään salassapitoasioiden holtittomasta levittämisestä ja vankilan muurit kaatuvat päälleni ja...
Tai veikkailin että lapset ovat varastaneet sen ja uittaneet sitä vaikka tiskialtaassa, jossa se kastuu ja turmeltuu ja minua syytetään salassapitoasioiden holtittomasta jnejne.
En sitten ottanut läppäriä, enkä kirjoittanut rapsua.
Mutta tikun löysin tänä aamuna kun tulin verstaalle. Täällähän se oli koneen jatkeena.

Päivän työpaniikki2
Hätinä olin toipunut tikun katoamisen ja ällistyttävän löytymisen aiheuttamista tutinoista kun sähköpostiini pingahti viesti tämän hetken ongelmahlöltä. On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että verstaan piiristä löytyy aina vähintään yksi, joka virallisepävirallisesti nimetään ongelmahlöksi, ja jonka sähköpostit aiheuttavat hlöstä riippuen joko epätoivoa tai äkillistä verenpaineen nousua, tai muita epätoivottavia reaktioita.
Yleensä nämä tyypit eivät tiedä ovatko tulossa vai menossa, ja jos ovat niin mihin. Ja kummallisen äkkiä, jos yksi saadaan ruotuun, putkahtaa uusi tilalle.
No, siis sähköpostiini pingahti viesti. Sitä ihmettelin ja tavasin ja tajusin, että jos on totta viestin sisältö, on kyse minun kämmistäni, joka aiheuttaa mielipahaa kovinkovin monille. Tunnustin rikokseni välittömästi UPM:lle, joka penkoi hysteerisenä papereitaan.
Lopputulos: taas kerran kyseessä oli viesti ihmiseltä, joka ei tiedä onko tulossa vai menossa, ja jos - niin mihin. Mutta tulossa ja menossa ollaan kovaa vauhtia, joka paikkaan ja mieluummin vielä kahteen kertaan.

Päivän angsti1
HraHakkarainen ja Isosisko lähtivät sille rikolliselle mökkireissulle. Vannoin hraHakkaraiselle, että jos he törmäävät isoisovanhempien munankuoriautolla seinään tai putoavat jorpakkoon ja siinä ryminässä katkaisevat niskansa ja kuoleentuvat, en enää ikinä ole heidän kaveri.
Pikkusisko on kiduttavan kateellinen, ja itki tänä aamuna suurensuuria krokotiilinkyyneleitä aamupuuroonsa: "miksmä en koskaan pääse minnekään? mun tulee ikävä mun lämmintä kaveria!"

Päivän angsti2
Pyöräilin cityreittiä. Ei auttanut. Nopeahuoli voihkii ja vaikeroi *krääh-kviik-rouh*. Se kaipaa öljyä. Se kaipaa perusteellista huoltoa.

Päivän hyvä1
Isoveli ja hraHakkarainen hakivat eilen Isoveljen synttärilahjan. Sen uuden hienon pyörän.

Päivän hyvä2
Pikkusiskolla on uudet kesäkengät, ostin jostain halpalaarista varo-halpoja-kopioita versiot hänelle ja muille naperoille. Ihan vain kokeilun vuoksi.
Pikkusisko esittelee kaikille vastaantulijoille, jotka vain haluavat kuulla ja nähdä: "kato, mullon Ruksit!"