tänä aamuna Pikkusiskon päiväkodissa oli perinteinen joulunavaus-glögi-aamu.
Sinisenhämärässä laulusalissa istuimme me, aamuäreät, töihinkiireiset vanhemmat ja vanhempien kyljissä kyhnäsivät pienet, hiukan hämillään yllättävästä päiväjärjestyksestä. Glögiä oli tarjolla ja piparia. Kynttilöitä joka puolella ja joululevy soimassa.
Istuimme kylki kyljessä Pikkusiskon kanssa, kimuli rouskutti pipariaan ja minä pohdiskelin omiani.
Yhtäkkiä tunnistin levyn: sellainen jolla sisko on soittamassa!
"arkihuolesi kaikki heitä, mieles nuorena nousta suo! Armas joulu jo kutsuu meitä..."
nieleskelin ankarasti
"kun se loistavi lasten teille, päilyy järvet ja kukkii haat, kuusen kirkkaan luona heille siintää onnelan kaukomaat"
entistä ankarampaa nieleskelemistä
"...tuo kotihin jos pieneenkin nyt joulujuhla suloisin..."
oli pakko napata pikkukimuli syliin, nuuskia tonttulakin läpi naperon päätä ja niistää ihan pikkuisen.

Miten ne joululaulut niin osuvatkin suoraan sydämeen?

Miten ne niin koskettavat, kun katson pienteni kirkkaita silmiä - jokainen laulu kertoo juuri heistä.
(ihan niin kuin vastarakastuneena; kaikki iskelmät kertovat juuri itsestä!)

*

Puhelin vaikeni. Ihan konkreettisesti: yhtäkkiä vain lakkasi ääni kuulumasta, sekä soittoääni että puheääni. Koska päivä on hiljaisempi, aion käydä nyt ihan kohta valkkaamassa itselleni uuden aparaatin, palaan sitten takaisin kehitystyöryhmän kokoukseen. Jos sitä nyt onkaan - lyön vetoa että kehittäjät ovat unohtaneet.

...olette varmaan kieli pitkällä odottaneet rapoa hämmentävästä autosta eilen? Mitenkäs sen nyt kauniisti sanoisi? Oli meinaan heimoveljeä verstas pullollaan ja minua jo alkoi hiukan hermostuttaakin: mutta minkäs teet, kun yksin olet talossa. Onneksi virallinen päivystysaikamme loppui ja sain lukita oven. Sinne jäivät tangolaulajat autoonsa hoilottelemaan.

Mutta nyt se puhelin. Että leiriläiset tavoittavat minut, jos jokin hätä tulee.
Isosiskoa jännittää ihan hirmuisesti. Ja ikävä on jo valmiiksi.

ai niin, yksi asia "ihan pikaisesti vaan": päätin liittyä kuoroon. Kestänköhän niitä joululauluja? Ihan konkreettisesti, pystynkö kyyneleiltäni laulamaan?