enemmän kuin mielelläni olisin jatkanut lomailua vielä muutamalla päivällä.
Pääsiäistauko teki hyvää. Ehdimme tehdä jotain ensimmäisen kerran: kävimme koko perhe yhdessä (hohto-)keilaamassa. Hauskaa! Vaikken ymmärtänyt pistelaskusta höykäsen pölähtämää, ja vaikka hraHakkarainen joka oli olevinaan jonkinlainen asiantuntija, opasti meitä täysin pieleen. Sain yhden hole-in-onen tai täyskaadon tai -laidallisen tai mitä nyt ikinä keilauksessa kuuluukin saada ja aina monta kertaa osuin myös lahjakkaasti ränniin. Pikkusiskoa otti jonkin verran päähän se, että pallot (tai mitkälie kuulat) ovat liki yhtä painavia kuin hän itse, mutta suoritui siitä huolimatta enemmän kuin mallikkaasti lajista.
Saatamme mennä uudestaankin.
Kaivelimme myös perheen pyörät esiin, ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen lähdin maailmalle ilman lasten turvaistuinta. Kai sekin on jonkinlainen etappi? Ruuvailin kulahtaneen ikivanhan ja kaikkia turvallisuusnormeja (tai direktiivejä) uhmaavan istuimen irti ja työnsin kaatopaikkakasaan: johan tuo nuorimmainekin alkaa olla sitä kaliiperia, ettei (hentoisesta varrestaan huolimatta) häntäkään arvaa enää takatarakalla kuljetella. Vasta haudattuani istuimenraadon roskikseen tulin ajatelleeksi sitä, kuinka käytännöllinen laitos se on ollut ostosten kotiinkuljettamisessa. No, mennyttä mikä mennyttä.
Ahdistin myös hraHakkaraisen seinää vasten: sain hänet - näiden kuuden tässä kartanossa viettämämme vuoden jälkeen - myöntämään, että ehkäpä ja kukaties asumismukavuuttamme saattaisi parantaa jonkinlainen keittiön- /eteisen sisustussuunnittelu ja sen mahdollinen toteuttaminen. Puhuttuani asiasta kaksi päivää liki taukoamatta älysin pitää taukoa ja jättää sen hautumaan.
Koska hyvin suunniteltu (se kuusi vuotta!!) on puoliksi tehty, pitäisi uuden kaapiston jo roikkua seinillä. Kunhan joku vaan keksisi värityksen ja rahoituksen.

Pääsiäismunien sijaan nakostelin pääsiäisjuustoja ja nautin elämästäni.