päivä päivältä olen vakuuttuneempi aikapoimun olemassaolosta. Jonkinlaisesta vääristymästä aika-avaruudessa suunnilleen minun yläpuolellani. Tai ehkä allani. Missä sitten aika-avaruus ikinä sijaitseekaan. Tänä aamuna puoli tuntia katosi johonkin tuntemattomaan paikkaan - ilmeisesti samaan minne kelloni on piiloutunut. Ja eikös sen päälle kaikista aamuista juuri tänään yksi päiväkotitädeistä halunnut vähän parantaa maailmaa kanssani. Tietysti asiasta, jossa parannettavaa olisi riittänyt tuntikausiksi.
Aamu ei voi olla hyvä, jos lapsen ensimmäinen unenpöpperöinen kommentti on määenmeetarhaan. Saman tien putoaa inhaan suonsilmäkkeeseen polviaan myöten, täyspakkaus selässä, kädet täynnä tavaraa, joka pitää toimittaa eri osoitteisiin.
Ihmettelimme tässä taannoin yhden äidin kanssa aamutouhuja: miten voi olla, että lapselle joka aamu on yllätys se, että tänäkin aamuna (!) täytyy taas kerran pukea alushousut. (itse asiassa, se on varmaan mielenkiintoinen maailma: koskaan ei voi olla varma, täytyykö tänä aamuna pukea alushousut. Ja ovatko asiat ylipäätään koskaan samalla tavalla kuin ennen.)

Tänä aamuna purnasin vähän ääneen ja aika paljon itsekseni pyöräillessäni. Nimittäin pätkäelämää. On huutava vääryys että tämän päivän lapset pakko-opetetaan pätkäelämään. Aikuinen sen sietää, kun on pakko, mutta eikö lapsia voitaisi yrittää suojella kynsin ja hampain? Tyttöjen päiväkotiasia on nimittäin edelleen tilassa epävarma. Kesälomaan on alle kaksi viikkoa. Ei ole reilua lapsia kohtaan jättää luopumista, irtautumista ja uuteen sopeutumista muutamaan päivään. Vähintä, mitä omat tutut tädit voisivat tehdä, olisi saattaa lapset henkisesti uuteen paikkaan: antaa tilaisuus luopua ja tilaisuus turvallisesti tutustua uuteen. Mutta koska asia on tilassa epävarmaa, ei siitä edes saa julkisesti puhua. Olen siinä käsityksessä, että olen ainoa vanhempi, joka asiasta tietää, ja minäkin vain koska olen niin ahkerasti painostanut sekä tätejä että päiväkodin poloista johtajaa. Ja lopulta otin yhteyttä tulevaan päiväkotiin, jossa asia uskallettiin jo esittää varmana.
Kuka ajaa lasten asiaa? (ei, en aloita tästä. Mutta harkitsen hyvin vakavasti yhteydenottoa omaan kansanedustajaani) (onpas mukavaa sanoa noin!) (tulee niin vaikutusvaltainen olo)
Nimittäin nyt kun lasten määrä on - ainakin meidän kulmillamme - pienenemään päin pitkällä aikavälillä, olisi kerrankin mahdollisuus ihan oikeasti turvata lasten asioita luomalla pieniä kouluja, pieniä ryhmiä, joissa on paljon tuttuja turvallisia, jaksavia aikuisia.
Olen muuten sitä mieltä, että jokaisessa koulussa /päiväkodissa pitäisi olla yksi virallinen sijaisope. Sellainen jonka ensisijaisena tehtävänä olisi sijaistaa poissaolijoita, ja joka olisi sijaistarpeesta huolimatta läsnä koulussa /päiväkodissa koko ajan.
Melko voimallisesti olen sitä mieltä, että sanonta "on lottovoitto syntyä Suomeen" on aikansa elänyt. Tai voi kai olla lottovoitto, mutta voittoluokasta ei kyllä tässä yhteydessä kannata kovin kovaan ääneen puhua. Päävoitto se ei ainakaan ole. Ehkä viisi ja vara. Monet asiat ovat hyvin ja mallikkaasti, mutta ne asiat, joiden pitäisi olla todella hyvin ja mallikkaasti, ovat itseasiassa asialistojen viimeisiä.

Parasta lopettaa kohkaaminen hyvän sään aikana.

      604689.jpg

Näppärä kioski?

     604688.jpg

pehmeä vai petollinen?