arki humisee eteenpäin omaa arkista tahtiaan.
Olen viime päivinä pohtinut kovasti itseäni suhteessa perheeseeni. Työaikani on tänä syksynä ollut lyhyempi kuin pitkään aikaan ja päiväni työssä pidempiä kuin pitkään aikaan: Uusi Työntekijä aiheuttaa luonnollisesti muutoksia itsekunkin työnkuvassa. Päivisin minulla on aikaa.
Iltapäivät ja illat kiidän paikasta toiseen - milloin on työhön liittyvää (herrakerho, ensiapukurssi), milloin lasten harrastuksia, toisinaan taas omia juttuja (pienryhmä, vanhempainyhdistys), kuukausittaiset opiskelut vievät minut kokonaan pois perheeltäni.
Onko se oikein?
Onko oikein että ryntäilen iltakaudet paikasta toiseen?
Olenko tarpeeksi läsnä perheelleni?
Asian ydin on siinä että haluan kaikkea: olla, tulla ja mennä. Haluan olla mukana vaikuttamassa, mutta haluan samaan aikaan maata sohvanmutkassa höpöttelemässä naperoiden kanssa.
Voinko saada molemmat?
Saanko haluta molempia?

*

Nyt viikonloppuna haluan vain olla.