taas tällaisia ohimeneväisiä päiviä: olen laiskasti raapinut kasaan tilastoa herrakerhoa varten ja muita tietoja opiskelujuttuja varten ja muuten vain haaveillut elämästä ja muutamasta muusta asiasta.
Vielä laiskemmin olen yrittänyt löytää koneeni uumenista kyrilliikkaa, joka siellä kuulemma pitäisi olla. Siihen opiskelujuttuun kun pitää edelleenkin liittää vieraskielinen tiivistelmä: luotan siihen etteivät vastaanottajat hallitse itämurteita ja pääsen luistelemaan kuin koira veräjästä. Voisin vaikka ulkomuistista lausua suurta Pushkinia ja dialle kasata aakkoset kauniisti peräkkäin - huomaisikohan kukaan?

*

Isosisko haluaa isona adoptoida lapsen. Hän ehdotti, että harjoitusmielessä minä ja isänsä voisimme adoptoida hänelle pikkuveljen.
Oikein pysähdyin kauha kädessä pohtimaan asiaa: heti tuli tunne että meillä on aina vain Ossin verran vajetta kokoonpanossamme.
Lopetin pohtimisen, kun tajusin että olisin melkein eläkeiässä ennen kuin Ossi viettäisi ylioppilasjuhliaan, olipa hän sitten kotitekoinen tai muualta kähvelletty. (eikä nyt kannata saivarrella sillä, ettei Ossi ehkä menisikään lukioon. Kyllä menisi. Ossi on ihmepoika! Se varmaan luultavasti vielä suorittaisi pari luokkaa kerralla - ja silti minä olisin melkein eläkeläinen)
Totesin myöhemmin hraHakkaraiselle, että taitaa olla korkea aika unohtaa koko Ossi: tähän asti olen  lohduttanut itseäni sillä, että aina on olemassa pläänB ja uusia mahdollisuuksia. Nyt heitti elämä eteen sellaiset reunaehdot (ikä ja mielenterveys), että on parasta olla iloinen ja kiitollinen siitä, mitä on. Ei haikailla sitä minkä luulee puuttuvan.
Kaikki on tässä.
Nyt.

*