havaittu jälleen kerran verstaan kohdalla.
Päivä on ollut työntäyteinen ja oikeastaan aivan miellyttäväkin, mutta silti olen jumiutunut aikapoimuun. Homma, jonka olin arvellut vievän liki puolet päivästä, sujuikin suunnilleen vartissa. Tai ainakin kellon mukaan vartissa, se tuntui kyllä kestävän oikeasti sen puoli päivää. Mutta koska kellon mukaan päivästä oli jäljellä vielä reilusti yli puolet, olen yrittänyt keksiä kaikenlaista tärkeää ja eteenpäinvievää toimintaa.

Ja päivää on aina vain jäljellä vaikka kuinka. Ja olen sentään hoitanut pois alta päivitysperjantain, tilastoinut ja kaavioinut väliaikatietoja, kopioinut ja kopioinut väärin kasakaupalla paperia postittamista varten, laatinut herrakerholle esityslistaa, jättänyt vastaamatta puoleen miljoonaan sähköpostiviestiin, seurustellut yhden kahvinjuojan kanssa, kipaissut postilaatikolle, ja...ja...ja...
Voi räkä! Aikapoimun lisäksi olen joutunut lobotomian uhriksi! Ihan varmasti olen tänään tehnyt oikein kovasti töitä. Kunnon töitä. Kyllä olen.

**

Pikkusisko lauleli taas itsekseen: "lehmä se muukuu muu-muu-muu"
Muukuminen on tullut jäädäkseen.

**

Isot pääsevät tänään koulusta yhtäaikaa, ja heillä on lupa mennä ensin kirjastoon lukemaan ja lainailemaan, ja sen jälkeen mummin luo kaakaolle (ja jätskille, luulisin ainakin).

**

Mistä tietää että on aikuinen ihan oikeasti?
Havahdun aina joskus sellaiseen kammottavaan säpsähdykseen, etten olekaan ihan niin nuori kuin luulen olevani.
Jossain aikuisuuden mittarina pidettiin sitä, että tarjoaa omille vanhemmilleen ravintolassa illallisen. (toistaiseksi tekemättä)
Toisaalla mittarina oli se, että silittää vaatteensa. (ei toivoakaan)
Jonkin määritelmän mukaan aikuisuus on kai työpaikka ja asuntolaina (hämmentävää mutta totta, nämä toteutuvat)
Jo yksistään se, että minulla on ihan oikeasti työpaikka, jonne tulen joka aamu (ja jossa joudun aikapoimun ja lobotomian uhriksi), herättää minussa sekä suurta kunnioitusta itseäni kohtaan että suurta hämmennystä. Ihanko oikeasti minä käyn töissä? Joka päivä?

En oikein osaa suhtautua vakavasti aikuisuuteeni. Se tuntuu suurelta vitsiltä
vaikka oikeasti olen kyllä tylsä ja mitä suurimmassa määrin aikuinen: en ole rakentanut yhtäkään majaa lasteni kanssa, enkä perustanut salaseuraa.

*

Aikuisuuteen kuuluu varmaan sekin, että hraHakkarainen ja minä suunnittelemme kovasti taiteeseen investoimista.
Kummallista mutta totta.