huomasin eilen että kuulun tähän pahennusta herättävään prekariaattiin - epävarmuudessa eläjiin. Mitäpä muuta voisin olla: akateeminen väliinputoaja, työtön, tutkija puolisona, lapsiperhe. Onhan siinä epävarmuutta kerrakseen.
Jostain kumman syystä en kuitenkaan tunne hillitöntä tarvetta hyökätä poliisien tai palomiesten kimppuun (tai jos tunnen, niin aivan toisesta syystä ;)) Enkä itsenäisyyspäivänviettäjien. Minä kohdistaisin kapinani työkkärivirkailijoihin ja kelatyyppeihin. Menisin ja puraisisin pöydänkulmasta palasen pois, ärhentelisin, huitoisin papereita lattioille ja kapinarysäyksen päätteeksi kaivaisin voiveitsen povitaskustani ja nyrhisin kompuutterin hiirenjohdon poikki. HerraHakkarainen voisi sitten tulla pehmustettuun koppiini vierailulle eväiden kanssa.
**

Eilen oli hektinen päivä: päivä alkoi Isoveljen kouluuntutustumisella. Vähän viimetippaan lähdimme liikkeelle ja siinä metsänreunaa puolijuostessamme kieputin sideharsoa ampiaisen vikuuttaman käden ympärille, soitin neuvolaan ja kysyin saammeko tuoda käpälän näytille, hukkasin avaimeni ja löysin ne. Tutustuimme kouluun ja ippeen, kävimme neuvolassa ja saimme lääkäriajan, menimme kotiin hakemaan tarharepun ja unohtuneen paidan, kipitimme päiväkotiin. Minä kävin kotona ja haalin iltapäivän kamoja kasaan. Hain isot päiväkodista, menimme bussilla kirjastoon, sieltä kauppaan hakemaan välipalaa, sieltä terveyskeskukseen syömään - ja lääkärinmokoma oli kerrankin ajoissa - eväiden kanssa lääkärille. Lääkäriltä postiin ja apteekkiin, sieltä juoksujalkaa bussille ja kotiin. Siinä vaiheessa kuohuin jo aivan ylikierroksilla enkä pystynyt istumaan aloillani. Hain Pikkusiskon, laitoin ruokaa. Lähdimme kaupunkiin kenkäostoksille, lapset ylipuhuivat itselleen jätskit. Tulimme kotiin iltapalalle. Isoveli oli harmaankalpea ja Pikkusiskolla punareunaiset silmät. Väsyneet poloiset. Isosiskolla riitti vielä virtaa, sillä hänen piti esitellä isälleen uudet tossut (niissä on vilkkuvalot kantapäissä: voi taivas, sorrunko ostamaan tällaista lapsilleni?!) sekä muutamia balettiliikkeitä (kirjastosta lainattiin balettikirja). HerraHakkarainen alkoi nukuttaa lapsia, minä plarasin paksua kirjaa ja yritin tiivistää sanottavani alle aaneloselle erästä harrastusmielessä käymääni kurssia varten. En ollut tyytyväinen tuotokseeni (enkä kurssiin, ja ei, kyseessä ei ole kirjoituskurssi, se on loistava!), mutta lähetin sen kuitenkin.
Katsoin telkkarista dokua bodaajasta, joka näytti mieheltä mutta oli nainen. Lupasin herraHakkaraiselle, ettei minusta tule sellaista. Menin nukkumaan ja näin sekavia unia koko yön.
Ja prekariaatin elämäksi tämän tekee se, että maksoin parit laskut ja tsekkasin pankkitilini: epävarma on. Ihme että antavat minun yhä pitää tiliä pankissaan - eivätkös ne nykyään ole vain rikkaitten laitoksia?
Ja se, että ikkunanvaihtajat tulevat tänään, eikä ole ollenkaan varmaa, voivatko he vaihtaa ikkunan, sillä keittiön uusi kiinteä kaapisto tulee osittain ikkunan eteen.
Ja se, etten illalla ollut enää varma, oliko kyseessä sama päivä kuin aamulla.

**

Koko tämä viikko on yhtä hullunmyllyä. Koko ajan pitäisi olla ainakin kolmessa eri paikassa.
Muistanko viedä Isosiskon huomenna neuvolaan?
Miten sovitetaan yhteen Isoveljen huominen yöeskari ja peli, jota on pitkään odotettu?
Kuka vahtii tyttöjä huomenna kun olen töissä ja Isoveli ja herraHakkarainen ovat harrastamassa?
Eihän tässä ehdi edes virittäytyä Semmaritunnelmaan! ja mihin me mennään syömään ennen konserttia?