eilen illansuussa Isoveljen harjoitusten jälkeen minulle jäi niin paljon ylimääräistä omaa aikaa, että heittäydyin sängylle lukemaan.
Ja tällä tarkoitan luonnollisesti sitä, että joka kerta kun olin löytänyt kohdan johon olin jäänyt ja lukenut siitä puolisen sivua eteenpäin, joku muksuista huusi "äitiii" ja minun oli kammettava itseni ylös ojentelemaan pyyhettä, kääntämään suihkua viileämmälle tai kuumemmalle tai mentävä ihailemaan kuinka Pikkusisko osaa käydä isolla potalla ilman aikuista. Mutta joka tapauksessa, makasin - noin periaatteessa - sängyllä lukemassa. Kaikkien äitiii-huutojen välistä jokin ääni alkoi häiritsevästi tunkeutua tajuntaani. tvik. tvik. tvik. Hellittämättä, taukoa pitämättä. tvik. tvik.
Lintu. Menin kurkistamaan ikkunasta mutta en nähnyt mitään. Mutta ääni kuului kovana. tvik. Vasta kun osasin mennä ihan lähelle ikkunaa ja kurkistaa tuuletusluukun kulmaan huomasin ikkunan ulkopuolella ikkunalaudalla pienenpienen vihertävänharmaan linnun, joka päättäväisesti ja tauotta sanoi tvik. tvik. tvik. Pesästä pudonnut poikanen?
Kutsuin tytöt katsomaan. Vuorotellen kurkistimme hankalassa kulmassa istuvaa pienenpientä lintua. tvik. tvik.
Hain kameran ja ryhdyin perehtymään uuden tuuletusikkunan laajemmalleavausmekanismiin. Kun olin selvitellyt sen, ja työnsin kameran putken ulos ikkunasta, lintu lähti lentoon. tvik. tvik.
Koko loppuillan lähikoivusta kuului katkeamaton, päättäväisen epätoivoinen tvik.

Kun en vielä löhönnyt sängylläni vaan kun olimme vasta matkalla kotiin, Pikkusisko alkoi pyöränsatulasta toimittaa "äiti mä näin niiiin pienen lehmän" Piti oikein ottaa kädet irti tangosta ja näyttää: peukku ja etusormi tiukasti yhteenpuristettuina. "se oli niiin pieni lehmä" "aha, pidä kiinni siitä tangosta"
"se meni tonne. niiin pieni lehmä" sormet näyttävät ensin kokoa, tosi pieni ja sitten etusormi tököttää kohti naapuritalon roskista.
Roskiksen luona seisoo täti.
"äiti tuolla se on!"
tädillä on koira. Ihan tavallinen keskiruskea maastonakki.