se alkoi sitten. Loma.
Ehdin olla lomatuulella melkein kaksi tuntia, kun postin palvelupuhelimen kautta selvisi, että se hankalin näyttötehtäväni - jonka jostain ihmeen oikusta tulin lähettäneeksi kirjattuna - oli kadonnut maailman tuuliin.
Olin niin äimistynyt, etten vilpittömästi tiennyt itkisinkö vai nauraisinko vai olla möllöttäisinkö vaan omia aikojani.
Nauroin vähän sitä, kuinka asiakaspalveluystävällinen taho posti on: puhelinpalveluhenkilötär oli ihan selvästi käynyt juuri hiljakkoin asiakaspalvelunnan kurssin ja oli varmasti kurssinsa priimus. En ihan itkenyt, kun tajusin että tallessa on vain osa näyttötehtävistä, koska annoin uuden työntekijän valikoida otteet oman makunsa mukaisesti. Ja olla möllötin isoimman osan iltaa.
Asiakaspalveluhenkilötär soitti vielä tänä aamuna ja kertoi että kirje oli löytynyt, ja koko katoamisefekti oli johtunut jostain hyvin inhimillisestä väärinkäsityksestä, sillä kirje olikin ollut koko ajan siellä missä pitikin eli Huutonaurussa, tai jossain sen nimisessä postissa.
Sitä vaan ei näkynyt seurantatiedoissa.

Yritin psyykata itseäni nukkumaan kamalan kauan, mutta heräsin jo kuudelta enkä saanut unta. Yritin kyllä muutamaan otteeseen, viimeksi kahdeksalta, mutta aina tapahtui jotain - kissat halusivat ruokaa tai parvekkeelle, lapset halusivat ruokaa tai parvekkeelle tai jotain muuta.
Haaveilen päivänokosista, mutta tällä hetkellä kotiovemme on muuttumassa heilurioveksi, kun lapset ja kaikki niiden kaverit laukkoavat edestakaisin, sisään ja ulos minkä pölyisistä kintuistaan ehtivät.

Olen tänään jo
laittanut päiväruokaa ja iltapäiväruoan aluilleen
tehnyt pienen kävelylenkin
käynyt siskon kanssa kaupoilla
ostanut suunnilleen kahdeksan kassillista elintarvikkeita
laatinut ruokalistan suunnilleen viikoksi
tehnyt jääteetä
yrittänyt torkkua mutta Viirusta tuli ystävä juuri silloin
valvonut Pikkusiskon viululäksyt
nauttinut ihan suunnattomasti siitä, ettei ole kiire mihinkään vaan saa olla.