piirit käyvät potiessa pieniksi. Työasiat olen yrittänyt pitää poissa mielestä, koto-oleilussa olen vaiheessa, jossa ei oikein mikään enää huvita.
Tai jos huvittaisi, en siihen rennosti kykene.
Maanantai jännittää: monet asiat sujuvat tässä omassa pikkumaailmassani mainiosti - mutta mitä tapahtuu, kun pitäisi naksuttaa konetta koko päivän, vastailla puhelimeen nopeassa tahdissa ja muutenkin pärjätä aikusessa maailmassa?
Käpälä on edelleen ajoittain kankea, jäykkä ja kipeäkin, ei suoristu kunnolla, eikä nouse ilman pontevaa keskittymistä ja pientä apua  kasvojen tasolle.
Olen itsekseni ajatellut, että menen maanantaina kokeilemaan, miltä työnteko tuntuu. Lääkäriaika muissa asioissa on reilun viikon päästä, joten jos tassu vielä silloin vaivaa, voin kysyä siihenkin neuvoja. Ellei tohtoroinnille tule tarvetta jo aikaisemmin.
Alavireisessä mielentilassani olen jo alistunut ajatukseen amputaatiosta.
Mikään vähempi ei tule kysymykseenkään...

*

Näin viime yönä unta Tarja Halosesta. Hän on kuulemma blogini vakilukija ja tunnisti Pikkusiskon heti ensivilkaisulla.
Pikkusisko halusi kantaa Halosen laahusta.

Syytän unesta hraHakkaraista, jonka kanssa kävimme viimeksi illalla keskustelun skandinaavisista prinsessoista.
Sillä on sitten avuton maku: mitä muka on Ruotsin Madeleine verrattuna Tanskan Maryyn?.
Ja minä puolestani olen mitä ilmeisisimmin alitajuisesti vankkumaton tasavaltalainen.