päädyin eilen melkein puolivahingossa kävelemään töistä keskustaan. Mikäpä siinä kävellessä, ilma oli kirpeän syksyinen ja työpäivän jäljiltä yleishöyrytys päällä. Vastaan käveli entinen opettaja.
Siitä tuli lähes päivän paras hetki: pieni kuulumistenvaihto vain, mutta niin valoisissa ja miellyttävissä merkeissä. On aina ilo puhua ihmisen kanssa, jota todella arvostaa. Tämäkin opettaja on vaikuttanut elämäni suuntaan paljon. Kokonaisvaltaisesti. Yhdellä pienellä lausahduksella se on tuonut minut tähän - niin voin todella sanoa. Vaikka elämäni ei ehkä olekaan sitä mitä olen kuvitellut, ehkä asiat ovat varsin toisin kuin mitä ne voisivat olla, ja silti. Luultavasti ne olisivat paljon huonommin tai ainakin ihan liian toisenlaisia ilman tätä yhtä pientä lausahdusta - lausahdusta ei edes minulle vaan muille ihmisille.

**

Naperot jäivät syyslomailemaan. Minä tulin verstaalle muuttopakkailemaan. Tai niin oli sovittu Piällysmiähen kanssa. Voi rumasana sentään, tänään mitään pakata. Maanantaina vasta! Miehet ja niiden logiikka!

**

Pari päivää sitten bussissa kohtasin kauhumummon. Pieni ja harmaa ja oikein vaarattoman näköinen, peräkärryä kuskasi mukanaan mummotapaan. Paria pysäkkiä aikaisemmin bussi oli täyttynyt koululaisista. Olen itsekin sitä mieltä että tämän koulun porukka on aika estotonta ja kovaäänistä ja jotenkin vähän häiritsevääkin. Katselin niitä naperoita ja pohdin, että kyllä napautan jos eivät mummolle anna paikkaa. Vaan mummopa itse otti silmätikukseen kaikkein pienimmän ja kilteimmännäköisen ja äyskäisi ilman mitään esivalmisteluja ja varsin epämummosti: "no istunko mä syliis!?" tyttöpieni oli elävänä kysymysmerkkinä ja mummo "niin että istunko minä syliis kun on niin kipiät polvet" Tyttö väistyi ja mummo istui. Keskustassa lapsilauma jäi pois ja mummo rymisti vaihtamaan paikkaa taaemmas ja taas samalla tyylillä, pieni tyttö oli istumassa penkkiin ja mummo surrasi peräkärryllään äkäisesti yli. Bussiin tuli myös nuori äiti vaunujen kanssa. Bussi lähti jatkamaan ja mummo: "on se kumma ettei nykylapsille mitään tapoja tuossakin vaunut vie tilaa ettei niitä voi siirtää jupi-jupi-jupi". Puolitoista pysäkinväliä äiti jaksaa kuunnella ja kääntää vaunut niin, että ne tukkivat nyt puolet käytävästä. Mutta äidin viereen mahtuu istumaan nuori mies. Nämä löytävät yhteisen mummojaparjaavan sävelen heti. Mummo jatkaa viereensä istuneelle kovaonniselle "minä tuolta sillankupeesta tulin kyytiin ja oli ihan auto täynnä niitä yksiä koululaisia ne on kyllä niin huonotapasia minun tuttava on sanonu ettei niille mitään käytöstapoja minäkin jouduin sanomaan ihan että istunko syliis sitten ku ei millään meinannut antaa paikka ja rattaatkin jupi-jupi-jupi"
Kyllä koulurepun alla kaksinkerroin olevallakin on oikeus istumapaikkaan. Ja ainakin oikeus siihen, että siirtymistä pyydetään asiallisesti. Huonotapaista olisi ollut se, jos pikkutyttö olisi vain istunut. Tai kommentoinut mummoa (ihan asiasta kyllä!)

**

Pikkusisko esitteli itsensä: "mä olen vellavella Pikkusisko" (???)

**

Kävimme illalla lasten kanssa pimeäretkellä metsässä. Olipas jännittävää: suihkun jälkeen yöpaidat päälle ja haalarit yöpaitojen päälle, taskulamput mukaan ja lähimetsään, kalliolle. Tähtitaivas laskeutui metsän ympärille, Otava loisti lähikoivun latvassa ja pimeys halasi meitä.