ulkona näyttää olevan kirpeänkirkas talvipäivä. Lippu naapuritalon katolla lepattaa melkein suorana, eli tuuli on ilmeisesti melkoinen.
En ole tänään tuottanut mitään hyödyllistä.
Unohdin puhelimen kotiin ja olen aivan varma, että juuri tänään minua kaivataan ratkaisemaan maailmankaikkeuden suuria ongelmia. Kolmisen vuotta sitten olin täysin kännykänvastainen - näinkö riippuvaiseksi olen tuosta aparaatista tullut?

**

Lähdettiin eilen illalla ulkoilemaan. Pihalle lapsia ei saanut (paitsi Pikkusiskon, joka on aina valmis kuin vastapätevöitynyt partiolainen), mutta kävely kirjastolle kelpasi oikein hyvin.
Kirjastossa oli asioimassa taas se pelottava laitapuolen kaverilta näyttävä setämies, joka tällä kertaa istui kaiken lisäksi lastenosastolla lukemassa. Hän lukee, murisee ja kiroilee. En tiedä, muriseeko hän kirjoillensa vaiko minun jälkikasvulleni, joka ei parhaalla tahdollakaan ymmärrä, että kirjastossa, siinä loputtomassa lukuriemujen keitaassa, pitäisi olla suhteellisen hiljaa. Pikkusisko oli vaihteeksi tarmokkaalla tuulella: hän kiipesi suunnattoman korkeaan tuoliin, lehteili sekunnin verran kirjaa, vääntäytyi alas, etsi hyllystä uuden, kiersi koko pikkukirjaston ympäri voitonkulkueessa kirjaa heilutellen, kiipesi tuoliin, vääntäytyi alas... kovaäänisesti. Isosisko "luki" Peppejä ja Eemeleitä ääneen siskolleen, milloin ei hihkunut aikuista lukemaan hänelle. Isoveli päätti jo matkalla että lainaa "viis luggilugea ja yhen asteriksin"
Hoputin lapsia tekemään valintansa ja lähtemään ennen kuin viattomat korvansa aivan turmeltuvat murinaäijän manauksista. Tympeää kun mukava iltahetki kuristuu asiattomiin aikuisiin.
Kotimatkalla oli kylmää, pimeää ja tuulista.
Pikkusisko istutettiin rattaisiin ja hän karjui "itte kävelee!" Isosiskoa kiskottiin perässä, hän karjui "mä en jaksa kävellä"
Kun Pikkusisko sitten kodin tuntumassa pääsi kävelemään, teki herraHakkarainen viimeisen virheensä: lähti isojen kanssa edeltä ja jätti meidät paarustamaan kaksin. Pikkusiskon maailma murskaantui isän loittonevan selän tahtiin. Itkusta ei meinannut tulla loppua edes kotona isän kainalossa.
Isoveljeä harmitti kun ei saanut jäädä koko päiväksi kotiin lukemaan luggilugeja.
Pystynkö seisomaan sanojeni takana: on tärkämpää että lapsi ylipäätään lukee, kunhan lukee. Valistaja minussa kirskuttelee hampaitaan.