Pakoilen pienen hetken Töitä. Niitähän riittää.
Viime päivät ovat menneet päänsäryssä; eilen oli pakko lähteä kesken päivän kotiin nukkumaan, illalla kun oli herrakerhon maratonkokous. Ja jytinä päässä jatkui tänään, nyt sentään tuntuu hetken verran helpommalta.
Liekö siksi, kun olen suorastaan apinan raivolla nakuttanut heti herrakerhon pöytäkirjan puhtaaksi ja sinkautellut pöytäkirjaotteita kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin.
Jotenkaan ei oikein iske tuo tiheään printattujen nakuttelulistojen läpikäyminen, se voinee odottaa huomiseen, josko jo silloin rivit erottuisivat toisistaan.

**

Viikonloppu oli tavallinen: minä olin lauantaina ensin töissä ja sen jälkeen päänsäryssä. Sunnuntaina oli Isoveli potilaana.
Ja tänään luulin että on keskiviikko. Lievää toiveajattelua.

**

Semmarit soi päässä ja koneella - keikka lähestyy.
Kovan ylipuhunnan jälkeen sain suostuteltua myös Isoveljen lähtemään mukaan, hän on hartain tuntemani Semmarifani. Mutta konsertti tuntui pelottavalta ajatukselta: jos ei tunnekaan yhtään kappaletta, saako laulaa mukana ja mitä muuta siellä tapahtuu.
Lupasin, että saa laulaa. Ei yhden pienen pojan ääni meidän muiden elämystä kaada, ja varmasti on jotain tuttuakin...(kävimme youtubettamassa kiertueen keikkataltiointeja)
Kovan ylipuhunnan jälkeen sain suostuteltua tytöt jäämään kotiin. Hekin ovat hartaimpia tuntemiani Semmarifaneja. Konsertti on kuitenkin aika myöhään, Pikkusiskon keskittymiskyky on rajallinen ja Isosisko on ääniherkkä - heille se ei elämys. Ainakaan siinä mielessä kuin minä sen ymmärrän.

Tähän asti olen aina odottanut keikkoja ihan täpinöissäni: ne ovat olleet palkintoja itselleni, etappeja jonkin polun varrella.
Nyt odotan mielenkiinnolla, mitä Isoveli keikasta tykkää. Omat odotukseni ovat aivan taka-alalla.

**