tämä on ollut upea päivä. Sellainen jolloin tuntuu että joku jossain hymyilee maailman leveintä pepsodenthymyä.
Aamulla niiskutin läpi isojen kevätjuhlan. Juhla alkoi iloisesti laululla "matkustan ympäri maailmaa", ja laulussa sanoivat päivää vuorotellen kaikki päiväkodin maahanmuuttajalasten maat. Isoveli oli juhlan esilukija, juhla oli rakennettu kolmen pienen porsaan tarinan ympärille. Isosiskon tähtihetki oli Pieni omenamato-laulu, jossa kimuli oli maailman söpöin pieni omenamato tuntosarvet kippuralla ompunkolosta kurkkien. Juhlan lopuksi eskarit lauloivat Aarrearkku -laulun, ja sen jälkeen saivat eskaritodistuksensa ja kukkansa ja laulettiin yhdessä Suvivirsi. Siinä vaiheessa niiskutin jo niagarana, ja Isoveljeä vähän nauratti kun äiti väänteli nenäliinaa käsissään. Se yhdeksän pömppömassun joukkio oli niin liikuttava, silmät kirkkaina, jokainen omiaan tiukasti tapittaen.
Meidän muksuillamme oli taas kerran koko penkkirivillinen kannustusjoukkoja: me vanhemmat ja Pikkusisko (joka samalla tutustui tulevaan hoitopaikkaansa), sekä isovanhemmistakin kaikki kynnelle kyenneet.
Juhlatunnelmista oman kurssin päättäjäisiin, kakulle ja kahville. Sieltä työkkäriin ilmoittautumaan, ja kaikki sujui niin jouhevasti ettei tottakaan. Naama leveällä hymyllä kävelin silkkaa hyväntuulisuuttani rautakauppaan ja investoin Isoveljen koulupöytään 3.5€.

Aloitin pöydänrassauksen hyväntuulisena heti ehtiessäni: pöytä on nyt hiottu kahtaalleen karkealla ja kertaalleen hienommalla paperilla (vähän käsissä tutisee), ja alkaa jo tuntua samettiselta. Joitain yksityiskohtia täytyy vielä tarkistella.
En ole koskaan aikaisemmin tehnyt mitään puuhommia, mutta huomasin, miten ihmeen rauhoittavaa ja produktiivista se on. Kättensä jäljen näkee selkeästi ja hioutuva puu vastaa lämpimästi sormien kosketukseen.

Sivuhommina asensin isän kompuutteriin ohjelmat (että osasinkin!), laitoin ruokaa, ja vielä on edessä leivonta ja siskon käsiohjelman teko.
Huomenna menen kuuntelemaan siskon soolokonserttia keskemmälle Suomea. Varmaan ihan mukavaa, köröttelemme kimpassa tunnin poikineen, onpa kerrankin aikaa höristä.

Nassulleni on koko päivän ollut liimaantuneena leveä pepsodenthymy ja minusta on tulossa höyläsoikkeli. Jee.
Tuntuu niin hyvältä.

Aloitin ovelan kirjan: Eero Valanko - Iloinen innokokkaus. Letkeän humoristinen kokkailukirja, joskaan en ole vielä alkua pidemmällä.