törmäsin sattumalta ihmiseen, jonka itse asiassa olen jo pitkään halunnut tavata. Olisin halunnut kertoa hänelle eräästä asiasta. Hän tuli luokseni, puhui matalalla äänellä, uhkasi kauttani miestäni, minuakin. En ollut osannut odottaa sellaista.
Olen viimeiseen asti puolustanut häntä ja hänen asiaansa - hänen tietämättään, olen halunnut uskoa hänestä vain hyvää, olen yrittänyt ymmärtää hänen elämäntapaansa.
En tiedä, kumpi sattuu enemmän: uhkaus vaiko se kolaus jonka lapsenomainen uskoni ihmisten hyvyyteen sai.
En pelkää fyysisesti häntä, en usko hänen kajoavan minuun, herraHakkaraiseen tai lapsiin, mutta pelkään että hän käy kimppuumme muilla tavoin.
Minun on vaikea suhtautua häneen enää järkevästi: hän on itse aiheuttanut sen, että jatkossa uskon ja näen hänessä vain sen stereotypian, jota media on meille länsimaalaisille tuputtanut.
Tunnen oloni häväistyksi.
Tärisen, päätä särkee, kuuma suihku kutsuu.