hiljaisuus verstaalla jatkuu. Olen avannut postin. Niputtanut sen. Olen avannut oven.
Olen lamaantunut. Enkä muista edes, mitä olen suunnitellut tekeväni sitten kun on ihan hiljaista, eikä yhtään kiirettä.
Paitsi siivoavani tietsikan muistista kaiken ylimääräisen. Ja sen tein jo viime viikolla.
Aika vähän loppujen lopuksi oli sellaista, jonka voi heittää pois. Jotain tilastopohjia korkeintaan.

*

Koto-oloissa päivät ennen joulua hupenevat kuin pyy maailmanlopun edellä. Lapset varmistavat ystävällisesti aamuin illoin, montako päivää vielä. Jolloin minulle nousee välittömästi kylmä hiki: päiviä on jäljellä enää.
Tein ryhtiliikkeen ja tyhjäsin pakastimesta kaiken vanhentuneen ja kaikki käyttämättä jääneet pussinpohjat. Samaan syssyyn tyhjäsin jääkaapista kaiken ylimääräisen. Juuri kun olin saanut jääkaappitavarat nosteltua ulos ja olin vimmaisesti kainaloitani myöden kaapin uumenissa hinkkaamassa, vetelehti Isoveli paikalle: "hei! miks noi tavarat on tossa! Nehän mätänee!"

HraHakkarainen vei Isosiskon jouluostoksille, kuulin myöhemmin illalla tarinan ostosreissusta. Tarinan pääydin lyhyesti: Pikkusiskolle ei kannata ostaa petshoppeja, koska se ei kumminkaan osaa leikkiä niillä. Tarinan vahvisti tänä aamuna omasanaisesti Isosisko. Isosisko itse sen sijaan hallitsee petshopeilla leikkimisen loistavasti. Mutta ei siis kannata tuhlata ruutia Pikkusiskoon.
Ja luonnollisesti dramaattinen huokaus tarinan päätteeksi: "mut en mä kumminkaan koskaan niitä saa! en mä saanu brätzejäkään, ennen kun mä sain. Kun niillä on niin isot päät. Petshopeilla on vielä isommat" +syyllistävän-kärsivä katse äitiin.
Kiva olla tiukkapiponipo.
(vielä kivampaa olla tiukkapiponipo jolla on takataskussaan, tai oikeastaan vaatekomeron takaosassa, jouluyllätys!)

*

Pikkusiskon joulujuhla ja kauppareissu tänään.
Pitää muistaa vessapaperi.