tähän mennessä tapahtunutta:

olen epähuomioissani sotkeutunut kaulaani myöten koulun vanhempainyhdistyksen toimintaan. Muuten hyvä, mutta koulun rehtori on vanha homeperäinen jäärä joka jostain syystä kuvittelee, että olen hänen alaisensa - tai vielä pahempaa - hänen oppilaansa, jota sopii käskyttää kuinka tahansa ja milloin tahansa.
Vastaan aina sähköpostitse kylmäkiskoisen kohteliaasti teititellen, saan siitä huonon omantunnon ja entisen Hyki-opettajani uniini kummittelemaan ja heristelmään sormeaan tai jopa määräämään jälki-istuntoa nenäkkyydestä.
Seuraavana päivänä homeperärehtorilta tulee veljellisen sovitteleva, suorastaan kehuva viesti.
Vatsahaava ja vainoharha ovat puhkeamaisillaan moisesta takinkääntäjyydestä. Ja usko vanhempainyhdistyksen toiminnan tarpeellisuuteen - taikka siihen että lähtisin moista kivirekeä perässäni kiskomaan - on enemmän kuin koetuksella.

olen epähuomioissani luvannut toimittaa uraauurtavan Hanska-aineiston uudestaan. Materiaali, josta piti korjattaman vain yksi sana, on levitetty pöydälle, riivitty ja räävitty auki, kasattu uudestaan ja on nyt kuumeisen työn alla.
Kristallipalloon katsomattakin tiedän, että lähitulevaisuudessa on Hanskamies verstasvieraanamme tämän tästä.

näiden epähuomioiden vastapainoksi otin eilen työn alle välipalanomaisesti polvisukat Pikkusiskolle. Lankakaupan myyjän suosituksesta hankin työhön sopivat lyhyet ja ohuet bambupuikot.
Pääsin kantapäähän asti, sitten oli pakko luovuttaa. Tuntui kuin olisin kutonut tulitikuilla. Tai ehkä parsinneuloilla. Tai spagheteilla.
Pelkäsin että katkaisen tikut puikot.

*

Isosiskon lastenkirjassa oli hassunhauska viittaus Beckettin näytelmään Huomenna hän tulee. Yritin selostaa juonta ja viittauksen hauskuutta Isosiskolle. Isoveljeä alkoi itkettää, koska näytelmän idea on kuulemma niin surullinen kun "ne odottavat ihan turhaan".
Mitä enemmän selitin, sitä katkerammin poikanen itki.
Kirjallisuustiede taitaa olla poissuljettu tulevaisuudenskenaarioista.