... eli katoovaista on mainen kunnia: jonnekin kaikkosi lukijoita. Miksi - olenko toivottoman tylsä ja pitkästyttävä jaaritellessani loppumattomiin lasteni kuumeiluista - höh, olen tietysti toivottoman tylsä. Ei sille mitään mahda - kun viettää useamman päivän muutaman neliön pläntillä, kanniskelee vettä, mehua, kylmiä kääreitä yhteen suuntaan ja hoippuvia potilapsia toiseen, ei voi olla muuta kuin tylsä.

Vastapainoksi sitten sopiikin räväyttää: eilen menin ruokaostoksille ja tulin ulos kaupasta (aivan hirvittävällä vauhdilla muuten - yritin ehtiä bussiin) kassissani 6 prk velliä, muutama litra maitoa, farkkumekko, ihana vaaleanvihreä neule ja makea pehmeä trikoopaita.
Ja tänään marssin pyöräkauppaan. Hopeanuoli-nopeahuoli kiidätti minut ensimmäisenä virallistettuna pyöräilykauden päivänä hyvällä halulla tänne verstaalle numeroita näpräämään. Valehtelematta - ikuna ei ole minulla ollut niin halulla kulkevaa velosipedia! Hiukan luistin alkuperäisistä suunnitelmistani: seiskavaihteisen jalkajarrullisen sijaan investoin ihan hirvittävän paljon enemmän kuin olin aikonut sportti-ja-cityhenkiseen 24-vaihteiseen. No, olen säästänyt senttejäni yli kaksi vuotta, ehkä saan sijoittaa ne ihan haluamallani tavalla. Sitä paitsi, voin alkaa henkisen takaisinmaksun itselleni säästämällä myös bussikorttirahat. Ehkä.
Mutta milloin ihmeessä ajattelin käyttää sitä farkkumekkoa? Se paljastaa polvetkin. Johan täällä verstaalla herrakerho vetää pullakahvit väärään kurkkuun jos sellaisessa liihottelen paikalle.
Olin ajatellut käyttää vielä muutaman tovin aamupäivästä - tulin "iltavuoroon" - osteskelemalla lisää uusia vaatteita, mutta jotekaan en enää päässyt tunnelmaan. Tarvetta kyllä olisi, joten lähipäivinä hyökyän varmaan taas kauppoihin, muutenkin kuin ruokahankinnat mielessäni.

Isosisko on kasvanut talven aikana kuin rikkaruoho. Syksyllä ostetut housut liepottavat puolivälissä säärtä. Tänä aamuna meinasi tulla kiista kengistä. Tietysti Isoveljen vanhat mutta vielä erittäin hyväkuntoiset ja pohjista lähes kulumattomat lenkkarit ovat paljon paljon tylsemmät kuin omat viimesyksyiset vaaleanpunaiset sydänkuviolliset tossut. Mutta kun niistä omista tossuista tunkee ulos isovarvas, ja vielä seuraavakin.
Pyörähdin ostosmaniassani katsastamassa luottokenkäliikkeen valikoimat, mutta en uskaltanut ostaa yksiäkään. Parempi että typykkä tulee mukaan sovittamaan itse.
Pikkusiskolle löytyi vielä välttävänkokoiset myös liki kävelemättömät kengät varastosta. Jatkossa täytyykin turvautua kenkäkauppojen antiin. Kummallista - kimuli on muuten pieni kuin vesikirppu, mutta jalan koko on yhteismitallinen isompien sisarusten kavioiden kanssa.

Henkisesti olen kotiäiti. Edelleenkin. Jotenkin alitajuisesti olen selittänyt itselleni, että tämä pesti on väliaikaista vaan ja että vielä oikeastaan olen ihan kotiäiti. Mitä nyt lapset ovat täyspäiväisesti hoidossa ja minä myös. Samaistun hyvin voimakkaasti kotiäitiyteen ja ihan tätä pikkupikkujuttua lukuunottamatta käytännöllisesti katsottuna hoidan lapseni kotioloissa.
Niinpä kai - tänään taas kokousilta, ties milloin olen kotosalla.

En ole koko huhtikuuna päivittänyt kirjalistaani. Olen lukenut jotenkin ihan riipinrääpin sieltä ja täältä. Monia opuksia on keskenkin, enkä oikein ole löytänyt mitään sellaista kantavaa lukuideaa tähän kuuhun. Yritän kuitenkin nyt listata edes vähän noita lukemuksiakin.

Teemalta tuli keskosaiheinen dokkari. Katselimme yhdessä pienen hetken, totesimme että aina vain ne äänet tekevät pahaa ja käänsimme kanavaa.
Ensimmäisen kerran herraHakkarainen sanoi sen ääneen - että ne muistot ovat sittenkin kipeitä. Vaikka kaikki on ihan hyvin. Paremminkin.