olen
ruokonnut vaatekaappeja
järjestänyt vaatehuonetta
kantanut kahmalokaupalla tavaraa roskikseen.
Enkä ole vaihtanut työpaikkaani koti- ja siivouspalvelupuolelle.

Isoveljeen iski aamulla ilmeisesti laiskamato: huimasi ja pyörrytti niin maan perusteellisesti.
Vein pojan kouluterveydenhoitajalle. (Puoliväliin koulumatkaa poika valitti, että kuolee taatusti ennen kuin päästään perille. Toiset puolimatkaa hän selitti monipolvisesti jonkun Akkari-tarinan juonta)
Talolla olikin tarjota suorastaan koululääkärin konsultaatiota, jonka otimme kiitollisina vastaan. Ihana omalääkärimme tutki kurkun, korvat, tasapainon, silmät ja totesi sitten ykskantaan: "jos vaikka oireet ovatkin subjektiivisia, ei lapsi tuossa mielentilassa mitään opi. Ehkä on parempi levätä tämä päivä. Mutta jos samanlaisia päiviä tulee lisää, sitten tutkitaan tarkemmin. Ja terkkari soittelee huomenissa ja kysyy vointia." Mitäpä siihen minulla maallikolla olisi ollut sanottavana.
Jos kerran lomapäivää suorastaan tyrkytetään, ei kai siitä kannata kieltäytyä? Varsinkaan kun työmaailmassa ei mitään tuikitärkeätä tänään pitänyt olla.
Sen verran tunnollisella tuulella kuitenkin olen ollut, että päätin käyttää aikani hyödyllisesti. Yleensä kun naperot sairastelevat, löhvötän itsekin pitkin pituuttani ja olen niin poloinen.
Nyt Isoveli on vuorotellen lukenut keskenolevaa kirjaansa ja tehnyt koulutehtäviään. Ja minä olen mellastanut vaatekaapeissa ja komeroissa.

Olen hamsteri. Tuntuu suunnattoman kertakaikkisen hirvittävän pahalta heittää roskiin ylitalvisia linttaanastuttuja liian pieneksi jääneitä puhkikuluneita kenkiä. Mitä haaskausta!
Jos joku niitä kuitenkin tarvitsisi?

Saatan siirtyä mellastamaan keittiön puolelle.
Siellä vasta hamsteri olenkin.

**
Eettismoraalinen kysymys: jos lapsi on päivän "kipeä", voiko illalla mennä koulun tapahtumiin?

**
Komeroita kohnatessa mieleen noussut huomio: eipä ollut ensimmäinen kerta kun lapsella oli tällainen lorvivaiva - muistan ainakin kerran eskarivuodelta aivan samanlaisen päivän.