työviikossa taas. Verryttelen vain sormiani - ja kirjoitan sitten kaffepaussilla kunnolla.

**

kahvipaussilla
Piällysmiäs on edelleen missälie, tai tiedän kyllä missä lie, mutta joka tapauksessa. Aloin veivata tekstinpläjäystä jotain tehdäkseni, vaikka sen hiominen on ihan turhaa. Jonkun (piällysmiähen) pitäisi kuitenkin ottaa kantaa ensin sisältöön. Tässä asiassa ei minulla riitä siihen kompetenssia. Mutta jotain on tehtävä.
Huomenna - olen ollut puhelinyhteydessä - menen kentälle seuraamaan touhuja. Vaihtelun vuoksi.

Hain taas kerran mukaan-kahvin, ja tällä kertaa lirutin kuppiini tuoretta ihanan kuumaa kahvia enkä (hyi minä!) ottanut edellisen pannun jäähtyneitä loppuja. Tulevana eväiden kuningattarena paljastan maanantain konseptin: päällystettyjä karjalanpiirakoita kevyesti mikrouunissa temperoituna, ihanaa kuumaa kahvia vapaavalinnaisilla mausteilla, ja jääkaappikylmää persikkapurkikkaa. Jos ei tällä nälkä lähde niin millä sitten?

Viikonloppu meni perhe-eläessä. Lauantaina uusiojärjestelin lastenhuoneen niin, että jokaisella on oma "rauhallinen tila", jossa saa leikkiä halutessaan omassa rauhassa, ja lisäksi Isoveljen koulupöytä asemoitiin paikalleen. Enää viikko koulunalkuun. Vielä viikko koulunalkuun.
Sunnuntaina käytiin rannalla plutimassa, loppupäivä löhvötettiin pihalla.

Vielä viikko siihen, että tytöt menevät päiväkotiin. Tuskin maltan odottaa. Isosisko on kevään ja kesän aikana kypsynyt ja kasvanut ja seestynyt, mutta Pikkusisko. Voi Pikkusisko! Parivuotiaan uhma ja hillitön tarve tehdä samaa kuin isommat sisarukset uuvuttaa meidät aikuiset täysin. Totaalisesti. Kimuli on huomattavasti vilkkaampi ja energisempi kuin isommat vastaavassa iässä, hänessä on monin verroin enemmän vahtimista kuin isommissa vastaavassa iässä... ja silti kaikenlaista ehtii tapahtua.
Isoveli oli kaksivuotias kun Isosisko syntyi. Asuimme silloin hissittömässä talossa. Toisinaan, kun lähdimme ulos, unohdin ottaa jotain mukaan ja jouduin ylös sitä hakemaan. Komensin Isoveljen siskonsa vaunujen rinnalle seisomaan ja kävin itse ylhäällä. Tai jätin sisarukset ylös kaksin kun kannoin vaunut alakertaan ulkoilua varten.
Pikkusiskon uskallan jättää valvomatta hätinä siksi ajaksi, mitä kestää kun työnnän hätäisesti rattaat tai pyörän tai hiekkalelut pyöräkellariin. Ovi saattaa ehtiä kiinni, toisinaan. Ja silti toisinaan napero ehtii jonkun nurkan taakse tai vähintään ryhtyy juttusille talon papparaisten kanssa.
Pikkusisko pesee käsiään tai hampaitaan heti kun silmä välttää ja toisinaan myös vessaa, mieluiten hammasharjan kanssa. Pikkusisko silittää kissaa ja seuraavassa hetkessä kampaa sitä nuken kammalla. Pikkusisko kuuntelee sohvalla Titinallea (huh!) ja kiipeää kirjahyllyyn. Pikkusisko piirtää ja pudottaa Isosiskon lempikynän parvekkeen rakosesta tuntemattomaan maailmankaikkeuteen. Pikkusisko on joka paikassa, koko ajan ja aina tiellä.
En ymmärrä miten se ehtii joka paikkaan: meidän kartanossamme kaikki on silmien alla ja äänenkantaman päässä.
Ihan normaalia kai reilut parivuotiaalle. Mutta silti niin paljon meneväisempää kuin isommilla aikoinaan.

Odotan aivan pipona sitä kun lapset lähtevät loppukuusta isovanhempien kanssa leirille. Toivottavasti se toteutuu! Toivottavasti. Aion istua sohvannurkassa ja lukea. Ja kun kyllästyn lukemaan aion katsoa telkkaa. Ja lukea. Ja katsoa telkkaa. Ja lukea. jne. Enkä hievahdakaan. Paitsi syömään ruokia joita joku muu on valmistanut.
Ellemme sitten saa päihimme lähteä herraHakkaraisen kanssa johonkin romantillisrauhalliseen ympäristöön.