keskiviikot eivät näköjään sovi työn tekemiseen. Keskiviikkoisin ei vaan suju, työpäivä valuu sormien lävitse jonnekin kauas pois.
Tietääkseni olen ollut verstaalla ikuisuuden eli aamusta asti, enkä ole ajatellut muuta kuin eväitä, palelemista ja sitä että pitäisi edes yrittää tehdä jotain.
Aikapoimu! Ei aavistustakaan siitä, mihin tämä päivä on kulunut.

Eilen kävimme Isosiskon kanssa sukseilemassa: suuntasimme uhkarohkeasti pururadalle.
Isosiskon suksissa oli liikaa taaksepäinluistoa ja minulla liikaa eteenpäin.
Jyrkimmässä mäessä päästin Isosiskon edelleni, odotin että hän pääsi alas ja sen jälkeen vielä hetken ennen kuin lähdin luisuun.
Vauhti kiihtyi niin, että silmissä kipunoi ja lumi pöllysi ja tajusin että ajan kohta eteenpäin paarustavan Isosiskon yli ellen tee jotain.
Hätäratkaisuna tein ainoan osaamani eli lankesin varsin elegantisti ja lähestulkoon hallitusti uppeluksiin tuoreeseen pakkaslumeen ja mäkeen jäi norsunkokoinen monttu.
Isosisko nauroi niin että oli ratketa liitoksistaan, vielä kotonakin.
Tulimme yhteisesti siihen tulokseen, että meidän täytyy harjoitella aika paljon ennen koulun liikuntapäivää, jos Isosisko aikoo siellä hiihtää, ja että tasamaalla on aika paljon helpompaa.
Tänään ajattelin viedä kauhukolmikon uimaan koska jos veteen lankeaa, ei kukaan huomaa siinä norsunkokoista monttua. Ja myös koska uimahallissa on varattu erillinen rata hitaille takaperinmenijöille, kun taas hiihtoladulla jää jatkuvasti niiden Vankkuuveria kohti sukseilevien jalkoihin monoihin.