Kävimme syyslomalla uimassa. Pikkusisko puljasi ilman kellukkeita lastenaltaassa, nelikymmensenttisessä vedessä. Kirjavassa uikkarissaan ja vaaleanpunaisissa uimalaseissaan hän näytti sekopäiseltä kärpäseltä - varsinkin kun uimalaseissa oli vettä myös sisäpuolella.
Hän loikkasi valtaisalla delfiiniloikalla "UUU-A!" kelpo makopritsin altaaseen, kiemurteli ja polskutteli veden alla eteenpäin kymmenen-viisitoista senttiä, roiskutteli takaisin pintaan: "UUU-A!" ja sama uudestaan. Uima- ja sukellustaito on siis oivalluksen päässä "UUU-A!".

Pikkusiskon pyörä saatiin lunastettua takaisin korjaamolta. Pyöräilytaito on vahvistettu, ja ensimmäinen pidempi matka poljettu.
Jos Pikkusisko onkin vedessä puolisekopäinen uhkarohkelus, ei hän satulassa ole muuta kuin blondi ratissa. Enimmäkseen hän kiljuu kimeästi "iiiiih!" ja iskee jalat täydessä vauhdissa maahan. Ja moittii sen jälkeen - luonnollisesti - jompaa kumpaa vanhempaansa siitä, että hän on ajamaisillaan ruusupensaaseen tai milloin mihinkin. Ikään kuin me olisimme syypäitä pyörän holtittomaan ohjaukseen.
Tai ehkä olemmekin?

Ja koska tässä ei vielä tietenkään ole kylliksi, hän otti tavoitteekseen myös lukutaidon oppimisen syysloman aikana.
Jos tämä olisi elokuvaa, hän tietysti olisi seesteisen iloisesti oppinut myös sen, mutta koska tämä on raadollinen kuvaus ihan tavallisesta arjesta tapahtui seuraavaa:
perjantaina uimisen ja pyöräilyharjoitusten jälkeen Pikkusisko päätti siis oppia myös lukemaan. Hän kaivoi esiin ikivanhan aapisen, sen saman josta isommatkin sisaruksensa ovat oivalluksensa hakeneet. Istuimme sohvannurkassa (olin vakavasti harkinnut torkkumista tmv., koska uiminen on pahuksen väsyttävää), Pikkusisko sylissäni hankalasti. Kimuli tavasi: "AA, A, AA, A!" "AAA III AU!"
Minä nyökyttelin ja nyökähtelin. Pikkusisko tavasi lisää: "ÄS UU ÄS III aasi asuu aasiassa". Yritin korjata: "susi!", johon Pikkusisko pontevasti: "kyllä tässä lukee aasi asuu aasiassa"

Lukutaidon esteenä tällä hetkellä on (torkahtelevan äidin lisäksi) sellainen pienenpieni yksityiskohta kuin suomalaiseen aakkostoon kuuluvien kirjainmerkkien ja näiden äännearvojen opettelu.
Ei sen enempää.

*

Pidennetty viikonloppu oli muuten mukava, mutta sunnuntaina olisin kaivannut edes pienen tovin ihan ikiomaa rauhaa. Yritin kutoaväkertää jotain pientä hermoja lepuuttaakseni, mutta se on sekä kissojen että kimuleiden mielestä kutsu lankainväliseen vuorovaikutukseen.
Viiru halusi syödä lankoja, varsinkin sitä ihanaa huovutusvillalankaa.
Isosisko halusi "ommella tikuilla", Pikkusisko halusi ommella kissan.
Ei muuta kuin (kärttyisänä) omat työt syrjään ja käsityökerhoa vetämään: Isosiskon kudelma alkaa jo näyttää ihan asialliselta, Pikkusiskon kanssa pohdimme, kannattaako sormivirkkausta tehdä koukulla vaiko sormilla: molemmissa on hankaluutensa. Ja kaikessa käsityössä kevyenä vastuksena on kissa, jolle villalankojen tuoksusta tulee äitiä ikävä, ja joka yrittää syödä nassuttaa koko lankakerällisen kerrallaan uumeniinsa vähän samaan malliin kuin oikein nälkäinen lapsukainen imee spaghettia.
(Arvatkaa onko inhaa, kun kiskoo kissan uumenista metrinkin verran kuolaista lankaa ja kissa kakoo toisessa päässä ja yrittää niellä sen vielä nopeammin)

Eilen loppuillasta sain elämäni ensimmäiset huovutuslangasta kudotut tumput aikaan: lapsista se oli kuin taikatemppu. Pesemättömän tumpun peukaloon mahtui koko pikkukimulin käpälä, mutta valmis vanttuus olikin aivan oikean kokoinen.
Oli se sen verran hauska juttu, että aloitin samoin tein toisen vanttusparin tekemisen. Valmistuvat riittävän nopeasti, ja viimeistely on tarpeeksi helppoa (inhoan lankojen päättelemistä: käsityöpussissani on ainakin kolme paria päättelemättömiä, mutta muuten käyttökelpoisia lapasia!)
Pystyisiköhän sellaisesta langasta värkkäämään huopatossut sisäkäyttöön?

**

UUU-A!  urarintamalla pieni saavutus: lykkäsin maailmalle tiedotteen, ja vartti siitä oli UPM paikallisradion haastattelussa. UUU-A!