olen aivolamassa: luen minkä kerkeän ja murehdin sitä, että kohta loma loppuu ja pitää mennä töihin.
Muut ajat laitan ruokaa tai nuohoan laiskasti edellisen ruokailun jälkiä. Ja murehdin sitä, ettei Pikkusisko syö tarpeeksi. Tai syö, mutta väärinä aikoina. Ja jos syö oikeina aikoina, niin ainakin vääriä ruokia, lähinnä epäruokia. ("mun jälkiruokamasu on ihan tyhjä!")

Yritimme perehtyä koko perheen voimin huonekalukauppojen sohvatarjontaan - väistämätön ketjureaktionomainen seuraus remppaamisesta - mutta kauhukolmikko kieltäytyi. Isoveli ilmoitti, ettei hän lähde mihinkään mikä vaatisi pihalta poissaoloa. Isosiskolla oli just paras leikkihetki meneillän (kuten myös paria tuntia aikaisemmin ruoka-aikaan, ja kuten myös paria tuntia myöhemmin). Pikkusisko halusi mennä mummin luo päiväkylään.
Niinpä perehdyimme sohva-antiin kaksissatuumin hraHakkaraisen kanssa. Koeistuttuamme puolensataa sohvaa puolessakymmenessä hehtaarihallissa meillä oli aika selkeä visio siitä, miltä sohva voisi näyttää ja varsin hyvä (suokaa anteeksi brutaali ilmaisu) perstuntuma ideaalisohvasta.
Vetäydyimme vanhaan tuttuun mutkallepainuneeseen kotisohvaan kypsyttelemään ajatusta.
Ja kaivelemaan tyynyvälejä lottopotin toivossa.