kentällä liikkuvan huhun: olen kuulemma ikävä ihminen.
Loukkaantuisinko vai olisinko huvittunut?
Täytynee ruveta kiinnittämään huomiota lähettämiini sähköpostiviesteihin. Niiden sävyyn lähinnä.
Minkäs sille mahtaa - yritän sanoa asiat mahdollisimman lyhyesti, yksiselitteisesti ja napakasti. Ja inhoan hymiöitä.
Ehkä olen ihan oikeasti ikävä ihminen.

Tytöt olivat eilen kauppareissun jälkeen pihalla puuhailemassa. Olin juuri menossa huutelemaan heitä sisälle, ja samaan aikaa Pikkusisko lähti riemukkaasti juoksemaan kotiinpäin oman Lämpimän Kaverinsa luo.
Seuraavaksi kun katsoin, kimuli makasi pitkin pituuttaan maassa, itki hysteerisesti ja näytti olevan yltä päältä veressä.
Purskuttelu ja putsaus paljastivat vahingot onneksi luultua pienemmiksi: huuli halki, nenä naarmuilla ja veressä.
Kimuli näyttää himppusen verran taistelunsa hävinneeltä nyrkkeilijältä.
Ja oli tietysti kovin säälittävä koko illan: "mun täytyy päästä sairaslomalle!"
Lämmin kylpy ja oman Lämpimän Kaverin (isän) kainalo onneksi auttoivat kummasti asiassa.

**

Herrakerhonatinaa: eilen tuli sähköpostiviesti: Hyvät herrakerholaiset ja M!
Höh ja pöh!
Mitä muut tekevät työpaikkojensa yhteisinä virkistys- ja tykypäivinä?
Tarkemmin ajatellen, älkää kertoko. Saatan tulla kateelliseksi.
Minä istun herrakerholaisten kanssa katsomassa jalkapalloa.

**

Hion powerpointini täystimmiin kuntoon ja lähden kotiin valmistautumaan illan koetukseen. Iso palaveri edessä.