taas verstaalla, ja jos mahdollista tänään on hikisempää kuin eilen. Ilma ei liiku, ei -vaikka yritän jotain ristivetoa saada aikaan.
Piällysmiäs on reissussa taas.
Kädet ja jalat aivan turvoksissa: äkkiä se neste kertyykin.

Olen lukenut ja lukenut, vähän pakottamalla pakottanut itseäni kahlaamaan läpi Tyylikkään köyhäilyn taitoa. Ei oikein iske se eepos. En voi välttyä tunteelta, että kirjoittaja - ennen rikkaan suvun vesa, hyvästä rahakkaasta työstä irtisanottu, on aivan hitusen katkeroitunut. ("on tyylikästä käyttää hiutuneita pukuja, ne henkivät aikojen historiaa" -tyylisiä kommentteja). Monen sivun sepustukset siitä, kuinka mukavaa ja elävöittävää tällaisessa köyhässä arjessa on, kun pääsee visiteeraamaan Brunein sulttaanin syntymäpäivillä ja lentelemään sulttaanin yksityiskoneella ja saa sulttaanilta lahjaksi kellon joka "maksaa saman verran kuin auto". (niinpä!)
Vai sekö se kirjan pointti onkin: on muodikasta näyttää köyhältä ja isoon ääneen valittaa rahan puutetta, kunhan sitä täpäkkää on jossain sveitsiläisellä pankkitilillä niin että luksuselämän toteuttaminen on mahdollista?
Tämä kirja vain vahvistaa epäilyksiäni: on mahdotonta olla tyylikkäästi köyhä: vähävaraisuus ei anna mahdollisuutta elämäntyyliin. Vähävaraisuus ei ole valinta - köyhäily on. Eikä köyhäilijä voi olla oikeasti vähävarainen (kuin korkeintaan aikaisempaan ansiotasoonsa verrattuna).
Elämäntyyli vaatii aina pääomaa. Onpa tuo tyyli sitten ekoluomuvihreä tai retrovintage. Kirpparilla voi tehdä löytöjä. Vaan ihmeet löytyvät vanhantavarankaupoista, joissa hintataso onkin sitten jo aivan omanlaisensa...
En ole kovinkaan vakuuttunut tämän eepoksen tarpeellisuudesta - juurikaan muualla kuin ennen varakkaiden eurooppalaisten vanhojen sukujen piirissä. Siellä voidaan haikailla huoleti eksentrisen isoeno-Oswaldin huvittavan anarkistisia ratkaisuja: tulla nyt teekutsuille kyynärpäistään paikatussa takissa ja tarjota pelkkiä perunalastuja. Voi sitä isoenoa!

**

Maltan tuskin odottaa että pääsen eväideni kimppuun: hampurilainen ja perunasalaattia.
Kyllä - muistan että muutama kirjoitus sitten vannoin, etten ehkä ikinä syö hampurilaisia. Paitsi omatekemiä: porkkanasämpylä, välissä siivu mureketta ja tomaattia. Ja sitä paitsi: teen maailman parasta perunasalaattia. Tässä asiassa on turha olla vaatimaton.

**

ensimmäinen kesäinen ulkoiluilta: tepsutimme tapamme mukaan naapuripihaan. Ekaluokkansa lopettaneet naperot juoksivat pömppövatsaisina ympäri pihaa, niskoissaan jo aavistus auringosta, kesäsiilit piikkeinä. Tytöillä omat juttunsa: kiherrystä nurkissa ja hiekkalaatikolla. Huutelua pojille.
Kesässä parasta on vapaus, mahdollisuus olla.
Kävin pikaisella lenkillä metsässä kun muksut menivät iltapalalle. Varjokohdissa tuoksui kostea metsä. Metsätähdet kukkivat: niiden muodosta tulee suuhun sellaisen tähdenmuotoisen salmiakkipastillin maku. Olisikohan ollut Halvan pastilli?
Yritin tähyillä petolinnun pesää: huhu kertoo että aivan kuntoradan lähellä pesii jokin iso lintu. Hidastelin vauhtia ja kekotin niska kenossa koko Kaksiosaisen mäen, mutta en ilmeisesti katsonut sittenkään oikeaan suuntaan. (kyllä, meidän kulmilla paikoilla on omituisia nimiä - paikalliset ovat niitä aikojen saatossa antaneet. Kuntoradalla on myös Pääkallomäki ja Jänispelto) (meidän lapsuuden kuntoradalla oli Intiaanipaikka ja Noitapaikka, paljon hienompia nimiä!)

**

Mitäpä sitä enää vitkastelemaan: hampurilainen esiin - ja heti!