tämä päivä nimettäköön virallisesti päiväksi jolloin ei työnteko huvita. Näkyy vielä olevan liputuspäiväkin, joten hurraahuudot yhteisesti meille kaikille työnvieroksujille! (hip-hip-hurraa!)

Olen koko aamupäivän yrittänyt sorvata jonkinlaista ylenmääräisen tärkeää prujua, ja olen sotkeutumaisillani termeihin, joita en ihan kunnolla ymmärrä.
Jokavuotinen riesa tämäkin.

*

Olen kehittämäisilläni vaate- ja kenkästressin.
Isoveli on kasvanut ulos kouluhousuistaan ja viimevuotisista kengistään. Isosisko puolestaan kuluttaa vaatetta ja kenkää pienen maanjäristyksen teholuokilla, veikkaisin että tuhoaste on siinä reilut 6 richterin avoimella asteikolla mitattuna.
Molemmat inhoavat farkkuja, solmittavia kenkiä ja kaupoissa vanumista, sekä kaikenlaisia nippeli-nappeleita.
Arvatkaapas vain, onko lapsille olemassa housuja, jotka eivät ole farkkuja, joissa on säädettävä vyötärönympärys ja jotka kestävät Isosiskomaista kulutusta ja jotka menevät minun budjettihaarukkaani? Tai hyvälaatuisia, kohtuuhintaisia tarrallisia jalkineita, jotka eivät ole lenkkareita, kokoa 39-40?
"mitä mä sit saan?" kysyy tämän lisäksi yksi pieni väpäjävähuulinen typykkä, joka on perinyt vaatekaapillisen kaikkea sellaista johon ei Isosiskon taifuuni ole ehtinyt iskeä.

*pohjattoman syvä huokaus*
En koskaan tiedä, pettääkö kaupassa ensin myyjän vaiko minun kärsivällisyys, kuka lapsista katoaa ja saako useampi kuin yksi turhautumishepulin.
Elo on toisinaan turhankin jännittävää.
Varmaa kuitenkin on, että minun kärsivällisyyteni pettää jossain käänteessä, mieleni minun tekevi kadota ja aika usein saan myös henk.kohtaisen turhautumishepulin.
Että toisaalta, elo on aika yllätyksetöntäkin.

*

yritän psyykata itseni työnteentään.