aamu oli epämääräisen suhmuriainen, vilpoinenkin. Eikä Hopeanuoli-Nopeahuoli kulkenut millään. Ei auttanut vaihteenvaihto, ei millään. Kuin siirapissa olisi polkenut. Höh. Monena aamuna olen antautunut kilpasille kouluun pyöräilevien pikkupoikien kanssa: niillä on pakkomielteenä mennä lujempaa kuin aikuinen, vaan kun ei tahdo kestävyys riittää. Nopeahuolessa on loistavat liukuominaisuudet: kulkee alamäessä kevyesti kuin kelkka, siinä aina karistan pikkunaperot kannoiltani, kun taas ylämäissä jään auttamatta peränpitäjäksi.
Tänä aamuna ei löytynyt yhtään kilpakumppania. Tiellä oli vain mummosia ja papperoisia kiikkerine pyörineen. Ja eko-luomu-hippi, jonka nitisevä kirpparipyörä herätti sekä sääliä että kateutta. Onko se sitten ekoluomua että ehdointahdoin veivaa eteenpäin öljyämättömällä rukilla? Eikö tosi ekoluomu-hippi saa huoltaa kulkuneuvoaan?

Kahta asiaa olen tänään pohtinut. Köyhyyttä, rahattomuutta. Vintin kautta kiersin köyhyysaiheiseen blogiin - mietiskelin, tuumiskelin. Suurituloisia emme ole mekään, juuri ja juuri nousemme hraHakkaraisen kanssa yhdessä suomalaisiin keskituloihin. Kaipa sitten olemme pienituloisia, niukkanaukka köyhyysrajan pintapuolella. Raha on mielessä liikaa. Liian usein. Ja liian usein raha(ttomuus) asettaa rajoitteita tekemisille.
Kuinka paljon ja mistä voi säästää?
Pysymme kuitenkin pinnalla, melko mukavastikin.
Onnekkaana pidän itseäni: en koe olevani köyhä. Rahaton korkeintaan. Eikä meiltä puutu mitään tuikitärkeätä.
Kuristavan surullinen olo tulee niiden puolesta, jotka oikeasti elävät ahdistuneina tilanteestaan, mitään valoa näkemättä.
Köyhyyteen liittyy kummallinen kevääntulon merkkikin. Muutama päivä sitten kaupungille oli ilmestynyt aurinkoisen päivän kunniaksi katumuusikoita, taiteilijoita ja kerjäläisiä. Tähän pikkukaupunkiin! Jotenkaan eivät tunnu sopivan suomalaiseen mentaliteettiin nuo itäeuroopan pimeistä kolkista tulleet polvirukoilijat kertakäyttöisine kerjuuastioineen. Satuin kulkemaan vertikaalisti kaupungin halki, ainakin kolmesta-neljästä kadunkulmasta heitä bongasin, totesin että taisi olla sukubisnestä: isoisä, isä ja poika ainakin olivat asialla.  Ehkä meikäläiseen tapaan sopisi suorasukaisempi kerjääminen: multa uupuu vielä euro kossusta? Myötätuntoa eivät nämä polvistelijat herättäneet. Ärtymystä pikemminkin.

Toinen mitä olen pohdiskellut tänään on ruoka. Seikkailin ruokablogista toiseen, ihmettelin, ihastelin, lueskelin. Keittiö on viime aikoina ollut lähinnä kiireisen läpijuoksun tanner, välttämätön paha. Miekkana sydämessäni lasten eilinen kommentti kun kaivelin iltapala-aineksia esiin: karjalanpiirakoita, mansikoita, omppuja: "meillähän on oikein juhlat!"
Niinkö laiskana olen keittiössä vaeltanut?
Vai johtuiko kommentti sittenkin siitä omituisesta jogurtista, jonka roudasin kotiin saksalaisalkuperäisestä halpamarketista: Stracciatella-jogurtti. Ovelan makuista - kannattaa kokeilla!

**

Tämä aamu alkoi Isosiskoismilla. Pohdiskelin aamupalalla ääneen huonosti nukuttua yötä.
Pikkusisko: äiti nukuiksä pommiin?
Isosisko: eikun se on että nukkuu liian myöhään
minä: ei, en mä nukkunut pommiin. mä nukuin huonosti: en oikein tiedä mihin mä nukuin.
Isosisko: Seitsemään.

**

edit myöhemmin
Olipa taas otsikko!