milläköhän ylimalkaisella kommentilla kuittaisin viikonlopun vietetyksi? Oli tosi kiva viikonloppu ja kurjaa kun vapaa ei jatku?
Se tuntui olevan ainakin nuorison mielipide asiasta - varsinkin Pikkusiskon, joka molempina iltoina ikävöi kummejaan ja sai aivan valtaisan itkuhepulin aamulla, kun piti lähteä tarhaan.
Tällaisina aamuina, kun oma mieli vaeltelee työasioissa, varsinkin siinä yhdessä jonka on jo oikeastaan unohtanut ja joka silti kaihertaa mielenpohjalla: mikä ihmejuttu se olikaan, joka heti aamusta piti tehdä ja mihin se liittyi - ja samaan aikaan laahaa perässään itkevää, vastaanpanevaa ja karkuunpyrkivää (!) lasta  - varsinkin tällaisina aamuina tulee pohdittua, onko tässä kaikessa mitään mieltä.
(hah, tällä lauseella lähentelen jo aika sujuvasti dostojevskiläisiä mittoja!)
Onko oikeasti mitään järkeä maksaa jollekulle ventovieraalle siitä, että se istuu minun lapseni sylissään?
Tässä systeemissä on jotain perin kummallista - mutta oman mielenrauhani nimissä hyödynnän sitä kyllä täysillä.
Siltikin olisi aika mukavaa soittaa pomolle aamulla, että lapsella on nyt eroahdistus, mepä kömmimmekin vielä vähäksi aikaa talviunille.

*

Tulevana viikonloppuna häät. (ei meidän! ne menivät jo 10 v sitten)
Tytöillä ei vieläkään ole juhlamekkoja.
Kenelläkään ei ole juhlakenkiä.

*

Veivasin sunnuntaina taikinaa, Isoveli maleksi siinä lähettyvillä, pelasimme sanapelejä yhdessä.
Yhtäkkiä napero tokaisi "mä olen kyllä jo vähän kyllästynyt noihin sämpylöihin! Eksä vois välillä tehdä sellaista leipää jota leikataan tälleen tsop-tsop ja jossa on tummat kuoret. Voit sä kyllä tehdä sellaistakin, mistä leikataan paksuja siivuja"

Muodolla siis on väliä.
Ja kova vahtiminen uunin liepeillä, että leivänkuorien tummuusaste tuli oikeaksi.

*

Hesarin kuukausiliite kolahdutti taas kerran: kolme hyvää juttua.
Hiilijalanjälki-juttu oli asiallisuudessaan hermostuttava: kun yrittää elää hyvin ja halvasti ja terveellisesti ja ekologisesti ja ekonomisesti ja kierrättäen, huomaa yhtäkkiä olevansa kurimuksessa, jossa joutuu pohtimaan esim. voiko juoda maitoa /käyttää maitotuotteita? Koska nautaeläimethän ovat suuri kasvihuonekaasujen tuottaja - mutta toisaalta ravitsemussuositukset käskevät nauttia sen puolilitraa maitotuotteita päivässä. Kumpi sitten onpi tärkeämpi suositus? Pohdiskelin sitä vielä illallakin.

Suomalaista köyhyyttä käsittelevä juttu oli hyvin kirjoitettu: sympatia perhettä kohtaan ensin heräsi - ja sitten raukesi viimeisellä sivulla. Perheen yhteenlasketut nettotulot olivat yli 3000€. Onko köyhyys pikemminkin mielentila tällaisessa tapauksessa? Ikäänkuin olosuhteiden summa - eikä niinkään taloudellinen asia?
Meillä on köyhyyttä siinä mielessä, että tulot eivät kertakaikkiaan riitä elämiseen, mutta meillä on myös köyhyyttä, joka johtuu elämänhallinnan puutteesta. Onko se sitten (rumasti sanottuna) pikemminkin hengen köyhyyttä? Kyvyttömyyttä saada menonsa vastaamaan tulojaan.
Molemmat ovat varmasti elämäntilanteina ankeita, mutta ainakin minun sympatiani kallistuvat pikemminkin niiden ihmisten suuntaan, jotka ovat oikeasti vähätuloisia.
Vaarallinen ja vaikea aihe joka tapauksessa.

Itsekseni itkin lukiessani Tahdon asia -artikkelia. Muistan niin elävästi ne tuntemukset, joita viime syksynä hoitajien irtisanomisuhkan alla kävin läpi - koska muistin silloin ja muistan vieläkin niin elävästi ne tunteet, joita Pikkusiskon synnyttyä elin, koin.
Viime syksynä koin keskoslapsen (vaikkakin jo ison ja pärjäävän) äitinä, että tuo uhka kohdistui nimenomaan kaikkein pienimpiin ja puolustuskyvyttömimpiin. Pidin jotenkin hyvin edesvastuuttomana tilannetta, jossa nämä millintarkoista hoito-ohjeista täysin riippuvaiset otettiin neuvotteluaseeksi.
Pelko jonka oman lapsensa keskoskaapin äärellä kokee, riittää aivan mainiosti. Siihen ei todellakaan tarvita yhtään stressinaihetta lisää.
Loistavaa journalismia!

*

Lukeilla Pierre Bayardin Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut. (tässä toinen arvio).
Elättelen toiveita, että hetken kuluttua annan itsestäni loisteliaan älyllisen kuvan. Tai sitten en. Varsin lohdullista kuitenkin, että kirjallisuustieteilijä tunnustaa jättäneensä lukematta Joycen Odysseuksen ja muutaman muun virallisesti rankatun merkkiteoksen: oikeuttaa jollain tavalla tällaisen tavallisen pulliaisenkin klassikkokammon.

*

Pohdinnassa tänään - ja varmaan monena päivänä. En tiedä, uskallanko kunnolla haaveilla, saati suunnitella.