tämä on muuten pitkä päivä. Miten voikin olla?
Jo aamulla tuntui siltä, että olin juuttunut aikapoimuun - pyöräily kesti tolkuttoman kauan (se johtui varmaan vastatuulesta) ja nyt vasta aikapoimussa olenkin.
Sikäli kun tiedän, olen ollut töissä ainakin kaksi vuorokautta yhtä kyytiä, ja silti kello väittää että vielä on tunti lusittavana.
En muka pysty tekemään työnalla olevaa eteenpäin, ennen kuin saan luvan käyttää tiettyjä kuvia.

Kotopuolessa onkin sitten tohinaa luvassa: Isosisko haluaa mennä kokeilemaan kuorolaulantaa, ja kuorohan harjoittelee tänäisin viidestä kuuteen. Koska hraHakkarainen täydentää tietämystään, tai siis osoittaa tietämystään täydentääkseen ammattitaitoaan, saan laahata koko konkkaronkan mukanani.
Haluaisin kuorolaulella itsekin.
Kolmelle olen tästä ääneen mutissut, joista viimeisin oli heti värväämässä mukaan omaan kuoroonsa ("sähän olet altto? Ei tämä meidän kuoro kelpaisi?"). Minä kyllä epäilen että se kuoro on liian tasokas. Tykkään laulamisesta ja loilottamisesta, mutta en sentään ole mikään kultakurkku. Viime kuukausina erityisesti olen itsekin huomannut huolimattoman äänenkäytön kuuluvan jo puheäänessäkin. Pitäisi-pitäisi-pitäisi muistaa pitää puheaparaatti kunnossa, venytellä ja voimistella, avata ääntä ja pitää varsinkin ääneenlukiessa huoli äänen sujuvuudesta. Pitäisi muistaa juoda riittävästi.
Stressaannuin tolkuttomasti kun tajusin, etten ole koskaan laulanut äänissä.
Se kai sitten siitä harrastuksesta.

Tajusin että alkuvuodesta jouduin negatiiviseen kierteeseen. Ensin aloitin hyvällä mielellä kuntoilun ja elämäntavan (heh, on mullakin, vaikka ei lifestyleä eikä elämänarvoja olekaan). Sitten alkoi ärtyisyys-unettomuus-päänsärkyisyys-kausi (varsin lievä ilmaisu raivohulluudelle, jatkuvalle väsymykselle ja infernaaliselle jyskytykselle sekä keskeytymättömälle särkylääkkeiden napsimiselle). Mikä tietysti aiheutti sen, etten jaksanut liikua enkä pitää yllä elämäntapaa. Mikä tietysti johti edelleen pahempaan ärtyisyys-unettomuus-päänsärkyisyyskierteeseen.
Vapauduin vasta kun kroppaa korjattiin kemiallisesti - huomasin pari päivää sitten, etten ole ainakaan kahteen viikkoon kärsinyt päänsärystä, luontainen apaattinen ei-kovin-huonotuulisuuteni palasi, taivaan kiitos, paljon nopeammin. Ja yötkin sujuvat huomattavasti levollisemmin. Kumma tunne: olla melko hyvällä tuulella ja päänsäryttömänä. Siinä suhteessa jokainen päivä on uusi ihme! Ja tätä on jatkunut jo ainakin yli kuukauden!
Kummaa miten herkkä koneistus ihmiskeho onkaan. Ja kummaa miten omituisella ja salakavalan hienovireisellä tavalla keho reagoi sisäisiin kurinoihinsa.
Hyvä kuitenkin näin.
Palatkoon myös kuntoliikkumisen ilo!
Ja tähän kaikkeen liittyy kuorolaulanta tai oikeammin ääniongelma: tämä liki neljänneksen vuodestani vienyt raivohulluus-päänsärkyisyys-unettomuus on vetänyt puheaparaatiston (elikkästen yläkropan) kokonaan jumekseen. Siinä on työsarkaa: saada hengitys taas kulkemaan pakottomasti pohjaan saakka, kylkivälilihakset toimimaan ja niskat vetreiksi.

Jokunen viikko sitten näin telkkarissa ohjelman Porvoon Varikset (tai sinnepäin) -nimisestä kuorosta. Siihen pääsi vain jos oli epämusikaalinen ja laulamisesta traumatisoitunut. Oli kuulemma sikäläisen seurakunnan suosituin kuoro. Ja vetäjällä oli motivaatiota keskittyä traumatisoituneiden ja laulutaidottomien ohjaamiseen.
Huolisikohan ne minutkin? (en kyllä ole kovin traumatisoitunut.)