hui ja kauh! Lapsilla on ollut lomaa melkein kaksi kokonaista päivää, ja olen jo aivan piipussa. Miten voikin kahteen tuskaisen lyhyeen vuorokauteen mahtua niin monenlaisia asioita, tunnetiloja ja omituisuuksia?

Lauantai alkoi julmetun aikaisin. Koska ekaluokan ope melkein toivotti tervetulleeksi katsomaan ekaluokkalaisten todistustenjakoa, laahauduin koululle. Ja laahasin Pikkusiskonkin mukanani.
Koululaiset söivät mehujätskit  ja saivat todistuksensa. Isosiskon luokka oli äänestänyt luokan kivan kaverin - harjoitusta hymytyttö/-poikaäänestyksille - ja Isosisko oli valittu luokkansa kivaksi kaveriksi.
Kävin kättelemässä myös Isoveljen opettajan, joka siirtyy nyt muualle. Koululaisille oli annettu kovat ukaasit: todistusta ei saa katsoa kuin vanhemman kanssa ja koulualueen ulkopuolella. Hätinä oltiin portista päästy, kun Isoveli alkoi loikkia heinäsirkan lailla ja hoputtaa kuorta auki.
Kelpasi sitä ihastella.
Samoin kuin Isosiskon todistusta.

Voisi luulla että kesäloma olisi tästä alkanut muitta mutkitta tarmokkailla pihaleikeillä tai yleisellä nojuamisella, mutta pah!
Pikkusiskoa sapetti, kun isot olivat huomion keskiössä. Hän alkoi kamelianaisen lailla tehdä kuolemaa, koska oli kompastunut ruohossa ja polvi oli värjäytynyt vihreäksi. Hyvä ettei ollut jalka irronnut.
Isosisko ei kyennyt keskittymään mihinkään. Hän oli mummin pihassa, kotipihassa, sisällä, ulkona, leikkimässä ja lepäämässä, uimaan ja jätskille olisi pitänyt päästä...ensimmäiseen vapaatuntiin mahtui suunnilleen kymmenen kriisinpaikkaa. Heti-mulle-kaikki-tänne!
Isoveli suuntasi kulkunsa lähimetsän pöpelikköihin taltuttamaan vihollisia.
Söimme, kävimme kirjastossa, olimme vuorotellen ulkona ja sisällä ja päivä tuntui loputtoman pitkältä. Kun HraHakkarainen kotiutui, vei hän tytöt pyöräilemään ja minä tuhlasin vastatulleen palkkani kaurapuurorajoille suunnilleen sekunnissa.
Jatkoimme ulko-sisävuorottelua ja olin ilta-seitsemään mennessä aivan voipunut kaikesta lomailusta.

Sunnuntaina sain syyt niskoilleni, koska uimalat ja uimahallit olivat kiinni ja lähimmälle rannalle liian pitkä matka. Tarjosin korvaavia retkikohteita, mutta päädyimme jatkamaan sisä-ulkovuorottelua ja päivä oli pitkä aina vain.
Iltaan mennessä hiippailin jo kalenterille laskemaan, että ihanko totta se kesäloma kestää kymmenen viikkoa. Mieleni teki myös hiippailla Isoveljen salaiselle muistikirjalle tarkistamaan, missä vaiheessa ovat aikakoneen suunnittelut. Josko saataisiin jotenkin viisaria hoputettua kiivaampaan tahtiin.

Oli meillä hyviäkin hetkiä ja ihaninta oli ilman muuta auringonpaiste, vapaus olla, tulla ja mennä omassa tahdissa. Lapset keksivät sekopäisen eläintenarvuuttelupelin: mitä eläintä ajattelen? Eläin sai olla mikä tahansa, ja ideana oli tietysti se, että vastaukset ovat mahdollisimman sekopäisiä. ("se on pieni ja sillä on häntä ja se alkaa S:llä?" "hännällinen Sikkusisko!") 
Hellitin kotihommista ja nojuskelin minäkin pihalla kaikessa rauhassa.

Tänä aamuna lajittelimme lapsia oikeisiin osoitteisiin: Isosiskon kuvataidekerhoon, Isoveljen historiakerhoon ja Pikkusiskon viulut-laulut-ja-haukut-kerhoon.
Jo pelkästään tämä logistiikka eväineen kaikkineen saa minut kaipaamaan pikaista paluuta normaaliin kouluarkeen!
Tai sitten olen vain kateellinen niille, joilla on jo loma.
Olen vain kateellinen niille, joilla on jo loma (ja paljon rahaa)!

*

Jotain ehdin lueskellakin:
Marketta Horn: 4 dollarin päivä. Ihan omanlaisensa tarina pienbudjettisesta ekomatkailusta. En ollut kovin ihastunut: gurun luota toisen luo, ekokylästä toiseen, koko ajan lievästi ärtyneenä, löytämättä sitä mitä etsimässä on.
Ei houkutellut matkustamaan itse.

Kirsikka Arkimies: Terveisiä sijaisperheestä! Kirja osui lainauskasaani kirjaston lapsettomuuspäivän (tai vastaavan) teemaviikolta, näyttelyvitriinin vierestä. Kiinnostava kokoelma sijais- ja tukiperhekokemuksia, asiantuntijanäkemyksiä, vinkkejä. Elämäntapa, jonka edessä minä nostan kädet pystyyn ja kumarran syvään: en kykenisi. Hätinä hallitsen oman (kiltin, viehättävän, tottelevaisen) kauhukolmikkoni, rahkeeni eivät riittäisi yhtään enempään.
Käytännön arjessa uskon aika ajoin olevani jonkinlainen tukiäiti muutamalle naperolle ja vertaistuki muutamalle äidille. Asiasta numeroa tekemättä. (ja saahan sitä itsestään kuvitella vaikka mitä!)

Luin myös Riikka Tannerin: Käheä-ääninen tyttö. Omalla tavallaan kiinnostava kirja tämäkin, joskaan en kovin syvällisesti jaksanut keskittyä Suomen romanien sodanjälkeisiin aikoihin. Olen aikoinani lukenut useampaakin kertaan Tuula Saarron kaunokirjallisia teoksia tähän aikaan liittyen, joten puitteet - jollain tasolla henkilöiden kohtalotkin - olivat tuttuja. Ne historiaosiot hyppelin ohi aika pintapuolisesti.

Välipalana lukaisin muutaman osan nuoruuteni suosikkikirjasarjasta. Ihan noin vain nopeasti, hyvää mieltä hyrskyten. Sympaattista lukea tarinoita omasta nuoruudesta, siitä ajasta jolloin kännykkä oli pikemminkin vähän nolo juttu kuin itsestään selvyys.

*

Pakko palata työ2:n loppurapsaan. Kohta on logistoitava itsensä hakemaan Isoveljeä kerhostaan.