viikonloppu tuli ja meni, omalla painollaan.
Koko pitkän kesän lapset ovat yhteisesti natisseet "tyyyylsää kun aina on niin kaunista. Voitais joskus olla koko päivä sisällä ja leikkiä". Eilen oli sellainen päivä. Jo ennen aamukymmentä oli jokainen henkilökohtaisesti ja koko lauma yhdessä käynyt ilmoittamassa "tyylsää eikö voitais joskus mennä ulos". Vettä satoi. Tyttöjen sadevaatteet olivat päiväkodissa ja kaikkien ulkovaatteet pesussa.
Koko päivä oli nuhjaamista, pientä kinaamista, tylsistymistä. Isosisko pomotti Pikkusiskoa. Pikkusisko puri Isosiskoa. Isoveli maleksi huoneesta toiseen. Leikit eivät maistuneet. Tai sujuneet. Pelasimme kierroksen Afrikan tähteä: urhoollista, kukaan ei saanut karjuhuutoraivaria, vaikka Pikkusisko voitti. Levitin ylijäämäpatjat eteisen lattialle. Tytöt esittivät tanssia ja ihailivat itseään peilistä. Hetkellisiä helpotuksia.
Yö oli liskojen. Puolentoista tunnin pätkissä nukuin ja ryykäsin taas selvittämään milloin mitäkin yöllistä kriisiä. En ollut aivan parhaimmillani aamulla. Ja kertaalleen lähdettyään herraHakkarainen palasi hakemaan sateenvarjoa. Jolloin Pikkusisko sai instant-hepulin ja halusi heti omansa. Kaivauduin olkapäitäni myöten komeroon ja ihmeekseni löysin varjon. Joka hidastutti aamun etenemistämme. Sateenvarjoahan käytetään - kuten kaikki luonnollisesti tietävät - rapakoissa melomisen apuvälineenä.

Aurinko yrittää paistaa.

Viikonloppuna lapset investoivat säästörahojaan uusiin kirjoihin. Isosiskon kirjaa on naurettu, Isoveljen kirjasta on opittu uutta, tai ainakin minä olen, ja Pikkusiskon kirjassa on ihana Nasupossu, jota voi heilutella. Typykkä on vielä osittain katselukirja-iässä - vaikka kuuntelee myös "kunnon" tarinoita jo mielellään.