olen tänään lähdössä Pääverkostoitujen toimintatapaamiseen, eikun Verkostotoimijoiden päätapaamiseen, vai oliko se sittenkin Päätoimijoiden verkostoitumistapaamiseen. Oli mikä oli, sinne olen menossa, joten polkkati-polkkaan jo nyt.
(koska ihmisen on pakko polkata vaikka sen oikeasti pitäisi väsätä tiedotteita, kielenhuoltaa UPM:n kirjelmiä ja nakutella ja kaikkea sensellaista toisarvoista)

Isosiskolla on kohta synttärit: tähän mennessä hän on halunnut järjestää prinsessa-, noita-, naamiais- ja ihantavalliskutsut, on halunnut kutsua kaikki eskarin tytöt, ei ketään eskarin tyttöä, ja joitakin eskarin tytöistä.
Jostain syystä en ole ihan vielä kirjoittanut kutsuja tai lyönyt päivämäärää lukkoon.

*

Pyöräilen nykyään. Tai vihdoin.
Kummallista - ihan kuin Nopeahuolen vaihteisto olisi kokenut ihmeparanemisen.
Voiko pyörän vaihteisto talven aikana unohtaa miten toimitaan?
Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että joillakin aparaateilla on alkeellinen sielu, ja useimmat niistä aparaateista suhtautuvat humanisteihin karsaasti.
Vaihteisto alkoi toimia melko pian sen jälkeen kun uhkailin vaihtaa Nopeahuolen parempaan pyörään.

Pyöräily on tilanteesta riippuen joko ihanaa tai kamalaa.
Kamalaa se on vastatuulessa ja ylämäessä ja varsinkin silloin kun on sekä ja että.
Kamalaa se on myös silloin kun alkaa muistella kaikkia sellaisia sattumuksia elämässään, jotka mieluummin unohtaisi, ja joita tulee aivan tulvimalla päähän juuri silloin kun polkee ylämäessä vastatuuleen.

Ihanaa pyöräily on alamäessä, myötätuulessa ja silloin kun on sekä ja että.
Parhaimmillaan pyöräily on riemullista ja rentouttavaa sisäistä hartaudenharjoitusta, tutut rakkaat laulut soivat hiljaisesti sielussa, pyörä kulkee, mieli lepää ja keho tekee työtä.
Osaisinpa maalata lintujen laulun, sen kuinka maisema tulee keväällä täydeksi.

*

Ei juukelis, pakko tehdä sitä, mitä tulin tänne tekemään.
Niitä töitä