tuntuu että olen aivan jumiutunut akselille verstas-koti. Matkalla kotoa verstaalle ja verstaalta kotiin istun tiiviisti nenä kiinni kirjassa sen sijaan että havainnoisin avoimin silmin kanssamatkustajia. Verstaalla pakoilen töitä parhaani mukaan, ja jos en siinä onnistu, teen töitä minkä kerkeän. Kotona kokkaan ja luumuilen laiskaakin laiskempana sohvannurkassa.
Jos tämä ei ole jumi, niin mikä sitten?

No, on jumissa tietysti pieniä tähtihetkiäkin. Toisinaan.
Kauhukolmikko valitti eilen toimettomuutta, joten organisoin heidät leipomaan marjapiirakkaa. Sen jälkeen pelasimme kevennetyillä säännöillä Olipa kerran ihminen -peliä: minä olin gamemaster ja Pikkusisko oli yleinen päältäkatsoja.
Välittömästi tämän jälkeen palasin luumu-olotilaani, mitä nyt hetken purin patoutunutta kutomisenergiaani opettelemalla kärkialoituksen. (nyt se on opeteltu, toivottavasti ei tarvitse käyttää kovin usein. Ja huom! Linkin takana on jonkun huomattavasti minua taitavamman kutojan blogi, josta vain nappasin ohjeet. Siltä varalta että jotakuta muutakin kiinnostaa kärkialoitus.)
Olen jo ainakin kuukauden päivät käynyt säännöllisesti hiplailemassa kiiltäväkantisia neulelehtiä ja pehmeitä lankoja. Käsi ei kuitenkaan vielä ole aivan varauksettoman ihastunut moiseen askarointiin - joten niin lehdet kuin langatkin ovat toistaiseksi pysyneet kaupan hyllyllä.
Jumi siinäkin: en osaa päättää, ostaako vaiko eikö. Ja jos niin miksi.

Illan päätteeksi stressasin muutaman minuutin ruoka-asioita, samalla kun HraHakkarainen sai äkkiherätyksen ja ryhtyi selailemaan Ramsayn kokkikirjaa. Koska olen täydentänyt keittiötyövälinevalikoimaamme lähestulkoon säälliselle tasolle, on hraHakkaraisen ja hellan välissä nykyään esteenä kuulemma puutteellinen sinappivalikoimamme. Ramsayn ohjeistuksen mukaan joka keittiöstä tulisi löytyä vähintään neljää erilaatuista sinappia. (yksi oli Dijon, muita en muista)
Ei löydy.

*

Viikonloppuna irroittelin hömppeen parissa. Mies talossa (Holly Peterson) oli sujuvasanaista ja hauskaa luettavaa. Vaikka periaatteessa vastustan ponnekkaasti amerikkalaisen yläluokkaisen väestönosan elämää, en silti voinut olla muutamaa sekuntia haaveilemasta sellaisesta ylellisyydestä kuin omasta lastenhoitajasta jokaiselle naperolle erikseen.
Kunne heidät meidän kartanossamme majoitettaisiin? Kas siinä pulma, jota en käy ratkomaan.

Tällä hetkellä lukeilla Hanki elämä Rachel Riley. Metkaa nuorisohömpettä, muistuttaa kovasti Adrian Molen päiväkirjoja.

Ja kolesterolikirja on edelleen myös työn alla.

*

UPM lähti maailmalle.
Olen pakoillut töitä kylliksi, lienee aika nakutella taas.