onpas taas ollut pitkä aamu! Olin verstaalla normaalia aikaisemmin, joten on aamupäivä tuntunut pitkältä. Piiiitkältä.
Aamu oli kummallinen: tällaisen keskinkertaisen naismuistin mukaan ensimmäistä kertaa sain lukea lehden rauhassa, syödä aamupalani rauhassa, pukeutua rauhassa, laittaa evääni rauhassa ennen kuin kukaan heräsi. Vasta kun olin jo toinen jalka ovesta ulkona, kiipusti uninötteröinen Pikkusisko vaatimaan aamupalaa.
Olinpa sitten kerrankin verstaalla suorastaan etuajassa.
Piällysmiäs tiedotti vielä yhdestä toimenkuvamuutoksesta, jota vastaan protestoin heti. Meinaavat viedä minulta ainoan keinon tienata vapaatunteja. Sanoin, että pidän siitä kyllä kiinni, se on parempi niin.

**

Täytyy hiukkasta pikkuisen taas kehaista itseänsä.
Jossain muinaisuudessa yhdessä lempinuortenkirjassani päähenkilö kuljeskeli pitkin ja poikin katkaistuissa farkuissa. Se kuulosti jotenkin hienolta, symboloi ehkä tämä henkilön irrallisuutta maailmasta tai jotain.
no, nyt on minullakin, kaikkien näiden vuosien jälkeen vihdoin ja viimein ihan ikiomat katkaistut farkut! Ekamaista kertaa oli farkut, jotka kannatti katkaista, jotka katkaisin, ja koska olen jo kohta keski-ikäistyvä ja konservatiivinenkin kai, siistin ompelukoneella.
On meinaan makea ja nuortenkirjahenkinen fiilis nyt kun yllä on katkaistut farkut. (ja miesten urheilupaita)
(Se kehun aihe on tietenkin tämä ompelukoneenkäyttelykyky. Ihan siltä varalta, että joku ei ymmärtänyt.)

Kääks, tajusin, että olenkin ehkä genderqueer. Tästä aiheesta tuli doku päivä jokunen sitten. Siinä oli nuoria naisia, jotka tykkäsivät käyttää miehisempiä vaatteita ja kutsuivat itseään genderqueereiksi.
Olenko minä nyt sitä? Miehisessä paidassani? (naistenmallit olivat epämukavia!)
Pitäisikö kehittää identiteettikriisi tai jotain?
Olen kyllä maailmansivu viihtynyt aina ajoittain miestenpaidoissa. Vaikka en enää varta vasten ostele niitä. (ostelenpas: justiinsa ostin tämän päällä olevan paidan! Hyvät hyttyset, että muisti voi olla valikoiva!)

Kyllä on aiheet tänään. Taitaa helle pehmittää päätä.

**

Seurailin eilen nettikeskustelua joka sivusi uskonnollisten suuntausten eroja ja yhtäläisyyksiä ja pukeutumis- ja syömäkoodeja ja kaikenlaista sillä suunnalla.
Ihmettelin itsekseni kovasti sitä, miten suuri kaipuu nuorilla - oletan että tähän keskusteluun osallistuvat ovat minua nuorempia, jopa huomattavasti - on siihen, että joku ulkopuolinen asettaa rajat ja normit. Kun kuulun tähän lahkoon ja heimoon, voinko tehdä niin tai näin? Mitä sanovat rytmiryhmän vanhimmat, entä oma tulkintamme eepoksestamme? Mitä mieltä ovat uskonsisaret entäpä epäuskovat?
Ihmettelin nimenomaan sitä: kaipuuta ankariin sääntöihin ja rajoituksiin.
Keskustelun kautta eksyin sivustolle, jossa esiteltiin myös kelpo kristityn naisen pukeutumista. (en tiennyt että siihenkin on olemassa ohjeistusta!)
Totesin, että näillä normeilla olen pakanallisen maallistunut ja yliliberaali.

Olenpa sitten määritellyt itseni varsin selkeästi pukeutumiseni kautta tänään:  pseudosporttinen wannabe genderqueer pakanallismaallistunut yliliberaali epäkristitty. Mitä ilmeisimmin.
En tiennytkään että olen sellainen. Tai että sellaisia ylipäätään on.*)

Sisäisesti huokaisin: voi näitä nuoria! Eihän mikään maailmankatsomus lähde ulkoisesta, eivät ne rajat tärkeitä ole, vaan se mitä rajojen sisällä on.
Huvittavaakin se on, tiukasti tiettyihin suuntauksiin, ryhmittymiin, lahkoihin itsensä identifioivien mustavalkoisuus.
Itse kun olen asiassa jos toisessakin kohtuullisuuden ja maltillisuuden kannattaja. Omalla kinttupolullani kulkija: muut tehkööt niin kuin parhaaksi näkevät - minun polkuni kulkee tässä, valtavirran lähellä, sitä seuraillen, myötällen, joskus omia uomiaan etsien.

**
*) minä kun luulin että minulla on casual thursday: shortsit ja teepaita.