Tiistaiaamuna Isosisko valitti vatsaansa. Mikä nyt noin yleisesti ottaen ei ole kovin erikoista.
Tiistaiaamuna oli myös liki viikon kohokohtani, työ2:een liittyvä tapahtuma.
Ehdin olla paikalla päätähuimaavat 13 minuuttia kun päiväkodista soitettiin.
Eilinen päivä kului siis kotinurkkia nuohotessa. Tai itse asiassa: kotona loikoillessa. Sairaslomapäivinä on jotenkin yllättävän vaikeata tarttua toimeen.
Isosisko tokeni toisen ylenannin jälkeen, iltaan mennessä tyttö oli paitsi ennallaan, myös ollut kaksi kertaa yksin kotona ja selviytynyt siitä loistavasti. Tänä aamuna annoin piut-ja-paut neuvolantädin ohjeille pitää tytön vielä yhden päivän kotona. Hän kun oli ovesta ulkona ja matkalla päiväkotiin ennen kuin itse sain aamuntahmeat ajatukseni kunnolla edes hereille.

Koukutun aivan naurettavan helposti kaikenlaiseen puoliturhaan puuhailuun. (miksi, oimiksi en koukutu esim. siivoamiseen?)

Adonis alkaa hahmottua...

Kerran lokakuussa oli kirpeän kirkas ja kaunis lauantai.
Oli alku kaikelle yhteiselle.
Vieläkin jaksan tahtoa. Joka aamu.