aamu on ollut viileä, varpaita paleli, sormia kylmäsi.

Eilinen oli outo päivä: Pikkusisko oli toipilas ja hraHakkarainen töissä, minä siis lasten kanssa kotona.
Eilinen oli varsinainen verenvuodatuksen päivä: aamupäivällä pikkukimulit juoksivat sisään, yksi sen näköisenä kuin olisi juuri ryhtynyt vampyyriksi ja nielaissut elämänsä ensimmäisen uhrin. Maitohammas oli irtoamassa ja verta tuntui roiskuavan joka puolelle. Vieraaseen kitaan en käynyt sormiani tunkemaan, tarjosin kylmää vettä lasista ja paperia, hetkessä oli hammas irti ja pikkutyttö hysteerisen helpottuneen nauravainen. Laitoimme hampaan pussiin kotiinviemisiksi.
Iltapalalla Isosisko alkui kiljua: Pikkusiskon nenästä tuli verta. Ja sitä ylläriä riitti pitkin iltaa. Väliin kesken iltasadun, välillä hampaiden pesun jälkeen, kunnes typykkä lopulta aivasti nenää painaneen hyytymän ulos. Vaan eihän se verenvuodatus siihen loppunut: seuraavaksi Pikkusisko tempaisi suussaan heiluneen maitohampaan ulos, ja taas purskuteltiin vessassa.
Viikon sisään on koko kauhukolmikko pudotellut purukalustoaan pitkin ja poikin.

*

Sohvakaupat täytyykin tehdä jo paljon aikaisemmin kuin luulimme. Yleisessä höveliydessämme ehdimme nimittäin jo tarjota nykyistä kulahtanutta kalustoamme sinne ja tänne, ja nyt sillä onkin kysyntää. Lähdemme siis tänään tutkimaan tilannetta uudestaan.

*

pysähdyin eilen seuraamaan Liv-kanavalta tullutta ohjelmaa moniavioisuudesta. Nuori naistoimittaja vieraili parissa moniavioisessa mormoniperheessä ja yritti ymmärtää sellaista elämisen konseptia. Toimittajaa ajatus selvästi järkytti, mutta itse olin jostain syystä varsin ymmärtäväisellä tuulella.
Kysehän on siitä, millaiseksi määrittelee perheyksikön ja parisuhteen. Onko yhteisön tavoitteena jälkeläisten tuottaminen ja sitä kautta entistä suurempi autuus vai onko perhe ensisijaisesti romanttiseen rakkauteen perustuva kahdenvälinen parisuhde? 
Jollain tasolla pystyin ymmärtämään yhteisöllisen perheen, jos kohta olenkin itse kahdenvälisen sopimuksen kannattaja.
Onko keski-ikäistymistä se, että näkee yhtäkkiä tuhansia harmaan sävyjä pelkän mustan ja valkoisen sijaan? Jotenkin on suorastaan yllättävän helppoa ymmärtää että ME teemme tietyllä tavalla, vaikka NUO TOISET tekevätkin toisin. Kai sekin on jonkinlaista kypsymistä?
Ja ainahan on helppo ymmärtää ja olla suvaitsevainen niin kauan kun asiat tapahtuvat riittävän kaukana toisaalla.
Olisinko yhtä suvaitsevainen, jos hraHakkarainen mormonisoituisi ja ryhtyisi nikkaroimaan parvekkeellemme lisäsiipeä kakkosperheelleen?

*

olen jotenkin puhti poissa, ajatuksissani, väsynyt - kerta kaikkiaan epätahdissa.

*

Luin pari päivää sitten Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa. Pidin, ja luin melkein yhdeltä istumalta. Käännös on loistava ja kirja itsessään surullisenhauska.