Olen tänä aamuna puhunut niin paljon, että leukaperiä kivistää. Istuin vanhempainvartin (ts. vanhempain tunti-ja-kaksikymmentä-minuuttia) juttelemassa Pikkusiskon asioista. Itsestäänselvästi hän on ihana, suloinen, nokkela, hauska, huumorintajuinen, sopeutuvainen ja taivas yksin tietää mitä kaikkea vielä.
Minä, matalamielinen äiti, olen ainoa joka väsyy hänen tarmokkaan elämänasenteensa edessä.
Hyvä kuitenkin näin - mielikuvani siitä, että kimulit ovat heille sopivassa paikassa päivät säilytyksessä, vahvistui entisestään.

**

Selviydyin kunnialla terveystarkastuksesta esiintulleesta pituuskasvun kriisistä.
Muistin nimittäin illalla, että rakas puolisonikin on - paitsi italialaisen näköinen - myös pitkä, joten mahdolliset huoleni välillemme laskeutuvasta pituuden epäsuhdasta ja kukaties tarpeesta kulkea kyyryssä poistuivat välittömästi.
HraHakkarainen on edelleen vakuuttunut siitä, että hän muistuttaa hyvinkin läheisesti Eros Ramazzottia.  

**

Työ2:n palaveri oli hedelmällinen ja eteenpäinvievä.
Herrakerhon toimikuntapohdinto oli hauska.
Päätimme Piällysmiähen kanssa anoa määrärahaa viikon työntekijän palkitsemiseen (=tyky-toimintaa). Työyhteisö voisi keskuudessaan äänestää viikon työntekijää. Voittaja palkittaisiin esim. olusella. Tasaäänillä kaikki palkittaisiin.
Auki on vielä periaate, voiko itseään äänestää.
Olen myös ehdottanut viikon työntekijän kunniataulukkoa seinälle.
Muutama muukin heittämäni herja on viime aikoina jäänyt elämään.
(kopiohirmun työskentely alakerrassa on selvästi nostanut osakkeitani kaikkien täällä pyörivien vakituisten ja satunnaisten herrakerholaisten silmissä)