pitkin hampain kaivelin esiin maalivahtihanskamiehen materiaalit. Pakko niihin on taas palata, ties milloin tuo päiviemme valo taas saapuu tänne. Piällysmiäs saa näppylöitä jo pelkästä puhelimessa puhumisesta, eli epäilemättä maalivahtihanskamiehestä on tulossa minun erityinen ystäväni.
Piällysmiäs on maailmalla, joten täällä menen omin lupineni vähän kevyemmällä otteella. Asialliset hommat tietysti hoidetaan, mutta muuten...no - nytkin odottelen päivystystapausta saapuvaksi. Kohta pitäisi ovella koputella.

Eilisaamuinen kaamosrypeminen kääntyi onneksi valoisampaan suuntaan. Minun kohdallani usein on kyse tiedostamisesta ja tietoisesta päätöksestä. Arjen virta vie mukanaan ja siinä on helppo ajelehtia, antaa tuttujen turvallisten rutiinien kuljettaa ja sulkea silmänsä tosielämältä. Jossain vaiheessa yleensä havahdun moraaliseen krapulaan ja teen huomion: olen ollut vaan en elänyt. Siitä onkin yleensä vain yksi tie: ylös- ja eteenpäin. Eikä se vaadi paljoa, tietoista muiden ihmisten huomioimista, salaatinpilkkomisen lopettamista siksi hetkeksi että ehtii heittäytyä kunnon leffasuutelukohtaukseen tai käy taikinaisin käsin katsomassa kimuleiden uusimpia tanssikuvioita. Käytän liian usein kotihommia pakoreittinä, oman tilantarpeen tyydyttäjinä.
Isosisko valitti kurjaa oloa ja herraHakkarainen väitti olevansa ihan "flaati". Naperot ja herraHakkarainen jäivät katsomaan Pikkukakkosta (ja ihanaa Jyrkiä ja Neposta) kun minä zoomasin kirjastoon. Etsin luettavaa lapsille ja löysin itsellenikin kaikenlaista (mm. Shields, Ellilä, kauden hittikirja Paholainen pukeutuu Pradaan ja mitä kaikkea niitä nyt olikaan) - nyt ei puutu kuin lukuaikaa.
Isoveli lähti pihaliigaan: nyt kun jalkapallopojilla on menossa harjoittelutauko, on lähipihalla (meidän pihammehan on rempan takia ja muutenkin leikkikelvoton) kokoontunut pihaliiga. Muutama jalkapallopoika ja kaikki kynnelle kykenevät kaverit pallottelevat aina kun sää ja vanhemmat sallivat. Kuten tavallista - kommenttia tulee pihan aikuisilta pelaamisesta: nurmikko pitäisi muuttaa metsiköksi, pelata pitäisi isoilla hiekkakentillä, joita hallitsevat esimurrosikäiset kielenkäytöltään arveluttavat ainekset, pallo ei saisi mennä tielle eikä sinne eikä tänne eikä tuonne, ei saisi kuulua eikä näkyä. Mitä tuhlausta: aivan ihana pikkupojille sopiva nurmikenttä, jota ei saisi käyttää. Että pihapoliisit voisivat tehdä mauttomia istutuksiaan (mm. palmu ja karmiva pihatonttu-lintujenjuoma-allas -yhdistelmä, unohtamatta taidetakomosta hankittua kurottelevat kurjet -veistosta. Ei muuten, mutta lähiön ihan tavallisen kerrostalon pihassa, noin neliön kokoisella läntillä. Tai siihen ne tietysti sitä isoa nurmikkoa tarvitsevat)
Sunnuntaina Isoveli jäi pihaan kun me muut menimme syömään, viideksi minuutiksi. Tunnin päästä lähdin hakemaan poikaa, joka tuli riemukkaasti vastaan ja kysyi "äiti, joko se viis minuuttia meni?". Mitäpä sitä, kelloa taitamaton. Yritin selittää että viisi minuuttia on vain pieni hetki. Yhden leikin loppuunsaattaminen. Olen tyytyväinen siitä, että Isoveljellä on jonkinlainen kaveripiiri, mukava sellainen, pihassa jossa on tutut vanhemmat ja valvovia silmiä kun emme itse pääse paikalle. Ja siitä, että hänellä on vihdoin halua ja uskallusta lähteä yksin, tehdä omia juttujaan, omien kavereiden kanssa. Ja siitä, että kun tulen häntä hakemaan, hän juoksee vastaan, halaa ja ottaa tymäkästi kädestä kiinni.
Tämän takia pitäisi joka päivä muistaa rakastaa - nämä päivät ovat ohi aivan liian pian.
Loppuilta kului lapsilta kirjoja katsellessa. Ja kylpiessä.

Voi räkä, Pomppiva Sovinisti soitti. Olen hävinnyt vedon (siinä sitten kiero ketkuilija miehekseen - saa ihmiset lyömään vetoa ja voittaa aina.) Mutta muista se - joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa!
Löimme vetoa niin makaaberista asiasta kuin hänen sairaslomansa pituudesta. Väitin, ettei saa pidennystä. Sai, mokoma. Täytyy laahautua sinne vetoja makselemaan. (viinipullo, höh!)

HerraHakkarainenkin soitti, kysyi täytyykö kimulit hakea tänään aikaisemmin. Isosisko valitti vielä aamulla päätään, mutta lukuisetkaan yritykset lämmön mittauksessa eivät saaneet mittaria värähtämään kuin niukinnaukin 36 asteeseen. Isosisko on niin viileä tapaus.
HerraH haastoi kahville kanssaan, mutta mihinkäs minä täältä - kun täytyy päivystää ja pitää taloa pystyssä. Muuton jälkeen (vielä 2 viikkoa) lähteminen on vähän helpompaa.

Päivystystapaus kävi. Haki haluamansa ja minä pidin huolestuneen pikainventaarin. Jos kävijöitä käy tätä vauhtia, olen pulassa ennen kuin Piällysmiäs saapuu. Verstaalla on väliaikainen sälän ja roippeen jakelupiste, ja varastoja pitää luonnollisesti täydentää aika ajoin. Jos jokainen kävijä verottaa varastoa samalla mitalla kuin nyt, ei tarvita kuin yksi käynti ja seuraavat saavat ei-oota.

palaan maalivahtihanskamiehen materiaaliin. voi räkä.