voi tätä päivää. Tämä aamu ja minä emme oikein olleet väleissä, kaikki alkoi ehkä vaa'alta. Tai ehkä jo aikaisemmin. Näin unta että Hannes (kuka kumma on Hannes?), Suomen toivo joukkuevoimistelussa (no, siinähän se tuli) teki jotakin. Hanskamies ajoi pappatunturilla ja tänään oli vapaapäivä. Valmiiksi vapaapäivän tunnelmissa ja Hanneksesta hämmentyneenä ei ollut herääminen helppoa.
Eikä jatkokaan, kun erehdyin itse vaa'alle, vaikka piti punnita Pikkusisko. (miten voi niin erehtyä henkilöstä?)
(Oliko sekin Hanneksen syytä?)
Isoveljellä oli uima-aamu, eli koulussa piti olla minuutilleen uimakyyditysten takia. Ja koska Isoveli on Isoveli (ja siis poika) eivät aamutoimet onnistu ilman jatkuvaa räjähtelyä (pruuhgh, pjojoing!), saati peilailua ja lihasten pullistelua.
Tyttöjen ihana tarhanope on tänään viimeistä päivää ennen sairaslomalle lähtöään, voimme vain toivoa, että hän vielä palaa joskus takaisin. Tytöt piirtelivät kuvia tädille. Ja koska Isosisko on Isosisko (ja muuten vain ajatuksissaan) ei hampaiden harjaaminen onnistunut, sillä hammasharja oli yllättäen muuttunut Punahilkaksi, joka seikkaili pitkin kylpyhuonetta.
Koko matkan päiväkotiin aprikoin, kuka kumma on Hannes (paitsi siis suomen toivo joukkuevoimistelussa) ja mitä ihmettä hän teki minun unessani.

Tulin töihin ja tein taulukoitani, Piällysmiäs lähti syömään. Jäin verstaalle yksin.
Ovea tempoi pelottavan näköinen mies: hapsutukka, rötväinen takki ja ruttuinen muovikassi kädessä. Ehdin hätinä ajatella, että onneksi pelastuslaitokselle on lyhyt matka, en ehdi aivan vuotaa kuiviin, kun oli pakko mennä avaamaan ovi.
Pelottavan näköinen, tuntematon mies penkoi vimmaisesti ruttuista muovikassiaan ja ojensi minulle kiiltävän kultaisen pokaalin. Sekä ruttuisen muovikassin.
Kiertopalkintojen palautuspäivä, näköjään.

Koska päivän unet ja todelliset tapahtumat ovat yhtä absurdeja, en ole aivan varma olenko hereillä vai nukuksissa, ja jos olen niin onko sillä väliä?
Aurinkokin paistaa hämmenystä lisäävästi.