tämä aamu on mennyt tiiviissä nakuttelussa ja haastettakin on lähipäiviin luvassa: maalivahtihanskamies vieraili taas kerran verstaalla ja tällä kertaa sain minäkin sen myötä töitä: kirjallisen materiaalin koostamista, ulkoasun kevyttä suunnittelua... oikein hauskaa. Minulla ja maalivahtihanskamiehellä on ehken yhteinen menneisyys: olemme kenties istuneet samoilla puolantunneilla joskus viime vuosikymmenen puolivälin tienoilla! Muistan kyllä epämääräisesti sellaisen hauskasen-ärsyttävän setäsen kaikkien jo unohtuneiden suhuäänteiden lomasta. Vaikka saattoi se olla joku muukin. Minä osaan vielä kaksi fraasia, hän tuntui puhuvan kohtuullisen sujuvasti. Vaan olipa meillä erilaiset motiivitkin: minä tein muihin opintoihin pakollisena kuuluvia "vapaavalintaisia" kieliopintoja, hänellä oli halu oppia. Meidän piti pakollisesti opiskella jotain slaavilaista kieltä: joko puolaa tai puolaa. Ja muinaisvenäjää vai oliko se muinaiskirkkoslaavia - en muista enää. "polk" on sillä kielellä sotaretki "slova o polku Igovere" - Laulu Igorin sotaretkestä, joka ilman muuta kuului kategoriaan ei polku tää vie mihinkään...
Kunnioittamattomuuteni vanhoja tekosia, eepoksia ja kirjaelmia kohtaan on pöyristyttävää (vrt. Alasti salissa tai Jogurttisota)
Oli muuten aika vallatonta tuo puolan opiskelu: opettaja oli syntyperäinen sikäläinen: suomea, ruotsia, englantia ja venäjää taitamaton. Siitä sitten lähdettiin alkeiden alkeista vailla yhteistä kieltä. Meidän lisäksemme tunneillä kävi joltain muulta kielialueelta (liettua?) peräisin oleva Ägnes (tai sinnepäin), joka ei osannut myöskään suomea, ruotsia, englantia, venäjää. Jos jollain oli asiaa Ägnesille, piti puhua alkeispuolaksi.

Taisinpa vajota onnellisiin opiskeluaikoihin... muistin heti opiskelukämpän. Yhteiskeittiön jakoi 12 opiskelijaa, joista ehkä puolet käytti keittiötä. Meillä oli keittiössä telkkari ja väliin tilattiin yhteisesti lehteäkin. Kun telkkari hajosi, käytävän sosiaalinen elämä kuoli melkein kokonaan. Keittiössä oli kaksi ikiruodan peittämää jääkaappia, jossa kullakin oli oma lokeronsa. Minun yläpuolisen lokeron omisti suunnilleen viiden oven päässä asustelva vaihto-opiskelija, joka säilytti tahmeaa kotimaastaan tuomaa mehuputelia horisontaalissa. Arvannette millaisessa kunnossa omat evääni olivat?
Neljän oven päässä asui suomalainen kaveri, joka päätti että olen hänen elämänsä nainen.
Kolmen ja kahden oven päässä asui joku. Seinän takana asui Riku. Rikulla oli voimakas mieltymys kovaäänisiin naisiin. Väliin oli kämpillä yksi ja toinen huuteli ikkunan takaa. Oli siinä roimetta kerrakseen, tällaisen viattoman tyttösen elämässä. Rikulla oli myös taipumus kävellä nyrkkiin - vai johtuiko se näistä kovaäänisistä ladyistä?
Elämäni ainoat serenadit olen kuullut siellä. Silloinen deittini tuli haalarikemuista jostain syystä oveni taakse ja tietysti sisälle. Veti kainaloonsa sängylle ja lauloi "sua vain yli kaiken..." ja sammui. Enpä ole enää sen perään saanut herraHakkaraista niin tunteelliselle tuulelle (vastuullinen vanhemmuus aiheuttaa tietynlaisia rajoituksia laulattavien juomien käytölle...)
Oiniitäaikoja!

Piti kirjoittaa jostain ihan muusta, voi maalivahtihanskamies minkä teit!