eilisen kirjoitukseni kommenttilaatikkoon oli tullut linkki ihan kiinnostavaan kirjoitukseen. Silmäilin jutun nopeasti läpi aamunavaukseksi - tuttua huttua pitkälti.
Sen verran kuitenkin herkesin pohdiskelemaan, miksi minulle oli tuo linkki heitetty.
Silmäilin omia kirjoituksiani taaksepäin ja huomasin, että kovin monessa viime päivien hengentuotteessani aika on tavalla tai toisella läsnä.

Toisina päivinä on kiire, tuntuu siltä etten ehdi henkeä vetää. Toisina päivinä olen aikapoimussa, tunnit matavat ja työt seisovat. Joskus - kuten eilen - olin kovassa flowssa, jonka joku äkillisesti (ja julmasti!) katkaisi.
Annoin aika-ajatusten raksutella tuolla takaraivossa samalla kun olen tässä laiskanletkeästi tehnyt pakollisia nakutteluita.
Tulin siihen tulokseen, että en ole vielä sinut tämän syksyn ajan, aikataulujen kanssa. Arkirutiinimme ovat pitkälti olleet täynnä erilaisia poikkeuksia: milloin minulla on ollut iltatöitä, milloin pitkäksi venähtäneitä päiviä, lasten lukujärjestykset vahvistuivat vasta kolmannella kouluviikolla ja hraHakkaraisen elämässä ei tunnu olevan minkään valtakunnan järkevää järjestystä.
Ne asiat, jotka toistuvat viikosta toiseen: lasten harrastukset, lasten lukujärjestyksessä kotiponnistuksia vaativat tunnit ja vastaavat, eivät vielä ole muodostuneet arkemme rutiineiksi, joita vasten poikkeuksia voisi peilata. Viime viikot ovat itsessään olleet pelkkää poikkeusta.
Ihmekös tuo sitten että aika ei tunnu asettuvan mihinkään normaaleihin mittareihin!

Tällä hetkellä kotimaailmassa jokainen päivä on tavallaan uusi valloittamaton maa - koskaan ei tiedä mitä tai kuka puskasta hyppää ja miten se minuun vaikuttaa. En jotenkaan pysty näkemään yhtä päivää pidemmälle, saati suunnittelemaan kokonaista viikkoa eteenpäin.
En pysty suunnittelemaan edes yhtä iltapäivää.
Vai mitä tästä sanotte...

Tarina yhdestä iltapäivästä ja kinttupoluilla

Olen lähdössä töistä kotiin kutakuinkin normaaliin aikaan. Suunnittelen käveleväni keskustaan, kipaisen vähän jossain vaatekaupassa hiplailemassa paitoja ja housuja ja menen sitten kotiin.
Työpuhelin soi.
Puhelimen päästä heppulainen ilmoittaa tulevansa vartin sisään hakemaan jotain materiaalia lainaan.
Avaan kompuutterin uudestaan, istun alas ja odotan kävijää.
Hän tulee aikanaan, hakee videonsa ja lähtee.
Sammuttelen koneen ja valot, kytken hälytykset päälle, lukitsen ovet, ja lähden kävelylle.
Tai yritän lähteä. Parkkipaikan yli huutelee toinen kaveri - et kai vaan vielä ole lähdössä!
Palaamme yhdessä takaisin toimistolle, kytken hälärit pois, sytyttelen valot. Hoidamme hänen asiansa ja juttelemme hetken - pakollista puuhaa näissä piireissä. Kello alkaa olla enemmän kuin suunnittelin.
Kaveri tarjoaa kyydin kotiin. Ok, vaikka kävelyt ja kaupat jäävätkin.
Sammuttelen valot, kytken hälytykset ja ahtaudun kaverin pikkuriikkiseen autoon, kotimatka alkaa.

Hyppään kyydistä kotiovella kiitellen.
Hoidan postituksen, joka piti hoitaa kotimatkalla joka tapauksessa.
Lähden hakemaan Pikkusiskoa päiväkodista.
Matkalla vastaan tulee Isosisko jonka pitäisi olla kotona. Koska häntä on ankarasti kielletty menemästä kaverin luo koulun jälkeen, hän on ratkaissun ongelman olemalla kaverin pihalla. Ja "käymällä vessassa" - kotimatka kaverin vessasta meille kestää kolme varttia, aika iso hätä siis.
Pikapuhuttelut typykälle.
Pikkusisko päiväkodista - vuorossa on Voikunihanaa-täti, jolla on aina tärkeää asiaa. Nytkin.
Muistan myös maksaa Pikkusiskon xylitolipastillit.
Tepsuttelemme kotiin.
Kotona on vain Isosisko, Isoveli on kadonnut.

Yritän laittaa ruokaa ja leipoa. Isosiskolla on kotitehtävänä kolme riviä Uu-kirjaimia. Mutta ensin pitää kiukutella puoli tuntia.
Yritän laittaa ruokaa ja leipoa ja kannustaa Isosiskoa kotitehtävissä.
Pikkusiskolla on tärkeää asiaa.
Yritän laittaa ruokaa ja leipoa ja kannustaa Isosiskoa ja kuunnella Pikkusiskoa.
Kissa haluaa syliin - sillä on sellainen tapa. Aina kun laitan ruokaa, sen täytyy päästä syliin.
Yritän pitää kissaa sylissä, laittaa ruokaa, leipoa, kannustaa Isosiskoa ja kuunnella Pikkusiskoa.
Vaihdan kissan paikalle Isosiskon, joka onnistuu kehittämään massiiviraivarit.
HraHakkarainen tulee kotiin ja Isoveli myös.
Yritän laittaa ruokaa ja leipoa ja pitää sylissä Isosiskoa ja kuunnella Isoveljeä, hraHakkaraista ja Pikkusiskoa.
Ruoka on jonkinlaisessa kuosissa.
Yritän tarjoilla ruokaa ja vahtia uunissa olevia leipomuksia.
Syömme melko tapauksettomasti.
Isosisko huomaa kohta myöhästyvänsä partiosta. Läksyt tulevat siististi tehdyksi suunnilleen kolmessa sekunnissa.
Minä suunnittelen kauppareissua: jos kyyti tulee kuudelta ja haemme Isosiskon partiosta, hraHakkarainen on omissa puuhissaan ja Isoveli pärjää pihalla, minä otan tytöt mukaani.
Ovikello soi: Isoveljen kummisetä tulee vauvansa kanssa meille yllätysvisiitille. Minä juoksutan Isosiskon partioon ja rynnistän äkkiä takaisin kotiin mumeloimaan vauvalle. Isoveli esittelee kotitehtävänsä, Pikkusisko luulee että vauva haluaa omia hänen rakkaimmat lelunsa ja kissat saavat vauvantuoksusta hepulin, sämpylät melkein unohtuvat uuniin.
HraHakkarainen lähtee jalkapallopoikien luo, minä mumeloin vauvaa ja Isoveli syöksyy pihalle.
Kauppakyyti tulee, työnnän vauvan isineen ovesta ulos ja lähdemme.
Isosisko ei olekaan siellä missä piti.
Ei sen pahemmin Isovelikään.
Puhelin soi, Isosisko itkee kun emme olekaan kotona. Käännymme partion pihasta takaisin hakemaan Isosiskoa.
Lähdemme uudestaan kauppareissulle. Isosisko esittelee miten tehdään merimiessolmu.

Yritän tehdä ostoksia, mutta ajatukset harhailevat ja tytöt myös.
Pääsemme kotiin, Isoveljeä ei näy mailla eikä halmeilla, hraHakkarainen tulee punaposkisena kotiin: hyvät treenit.
Lähden etsimään Isoveljeä.
Isoveli löytyy naapuripihasta. Hän räjähtelee kaikessa rauhassa koko matkan kotiin asti.
HraHakkarainen on lähdössä katsomaan peliä johonkin pubiin.
HraHakkarainen saa tekstiviestin.
He katsovatkin peliä meillä.
Saan pienen paniikkihäiriön kaaoksesta.
Kyöräämme lapsia iltapesuille.
Isoveli haluaa pakata jumppapussinsa. Jumppavarusteet ovat pesukoneessa.
HraHakkarainen saa tekstiviestin.
He katsovatkin peliä toisen kaverin luona.
Isoveli haluaa pakata jumppapussinsa. Jumppavarusteet ovat yllättävää kyllä, edelleen pesukoneessa.
Saamme lapset vaakatasoon.
HraHakkarainen lähtee katsomaan peliä.
Minä päätän, että menen oikein aikaisin nukkumaan.
Mutta katson ihan vähän aikaa peliä. (ja teen kaikenlaista muuta niin että muka en katso peliä vaikka katsonkin, ja silti missaan kaikki maalit)
Sammutan telkkarin viisi minuuttia ennen pelin päättymistä ja menen nukkumaan.
Havahdun vartin päästä kun hraHakkarainen tulee kotiin, kuivausrumpu piippaa ja kissat riehuvat.

Että onko niinkään kumma, kun tuntee olevansa toisinaan vähän eksyksissä omassa elämäässään.