valvoin taas viime yönä, vaikka olin illalla niin julmetun väsynyt etten meinannut hereillä pysyä. Kirjoitin puolitorkuksissa haamublogia ja toivoin, että voisin pistää kompuutterin piuhan korvaan ja kaikki hienot ja loisteliaat ajatukseni siirtyisivät suorinta tietä tänne. Kun en nyt enää kumminkaan muista niitä, tai muistan korkeintaan niiden aavistuksia.
Kun vihdoin olin nukahtamaisillani herraHakkarainen (saatte ihan itse arvata, kuka elämäni valo alkaa esiintyä tällä nimellä ja miksi) alkoi kuorsata seiniä tärryyttävästi. Ei auttanut töniminen ei. Lopulta nousin ylös ja tassutelin pimeässä oikein lähietäisyydelle katsomaan, miksei sana kuulu ja tehoa. Oli kasannut kaksi tyynyä päänsä alle - nykäisin toisen pois ja komensin kääntymään. Jo loppui krohina. Hän itse väitti nukkuneensa "ihan säädyllisesti". Koska vauva (taapero!) oli välissämme en haastanut häntä yölliseen keskusteluun: unissapuhujan kanssa jutustelu on ihanan irrationaalista ja metkaa.
Vauvan (taaperon!!) vaippa oli falskannut ja vaihtelin niitä pimeässä. Näytti siltä kuin teippitarra olisi iskenyt kipinää. Onko se mahdollista? Kuka korvaa jos vauvan tosikuivat pöksyt syttyvät tuleen kesken vaipanvaihdon? Tai jos antiikkipetsattuun hoitopöytään tulee savuvaurioita?
(ei meillä kyllä oo antiikkipetsattua hoitopöytää, toim.huom.)

****

myöhemmin (ruuan jälkeen)
viimeinen päivä täällä, tässä paikassa. Huomenna jo muualla. Työt tehty, joten aikaa blogitteluun on, ihan hyvällä omatunnolla.

Luettiin naperoiden kanssa Kolme iloista rosvoa loppuun. Edellisestä lukukerrasta on varmaan parisen vuotta, nyt molemmat olivat kiinnostuneita ja innostuneita tarinasta.
Tulin siihen tulokseen, että kyseessä on kehitystarina - murrosikäisten sosiaalistumisesta yhteiskuntaan. Tarinan alussa rosvot ovat murrosikään tulleita poikasia, jotka panevat ympäröivän yhteiskunnan haasteille hanttiin minkä kerkeävät ja elävät omassa marginaalissaan.
Entisessä elämässään he ovat olleet katumuusikoita (musiikkiharrastus!), mutta ovat myyneet soittimensa ja ryhtyneet rosvoiksi. Nyt he elelevät sotkutalossaan leijonan kanssa.
Sohvi-tädin ryöstäminen on yritys päästä kontaktiin yhteiskunnan kanssa, mutta tädin lähestymistapa on väärä: kiukuttelu, uhkailu ja komentelu saavat rosvoset takajaloilleen ja he haluavat vielä palata takaisin murrosvaiheeseensa.
Vankilaan joutuessaan he joutuvat tekemisiin järjestäytyneen yhteiskunnan kanssa - poliisimestari järjestää heille mukavat puitteet vankilaan ja poliisimestarin rouva pitää huolta ulkonäköasioista. Rosvot huomaavat, että asiallisella käytöksellä ja ulkonäöllä tulee positiivista palautetta ulkopuolisilta - vanha soittotaitokin elvyytetään. Uroteon tekemällä - pelastamalla palavan tornitalon - he palaavat jälleen osaksi yhteisöä, aikuistuvat ja hankkivat ammatit ja ovat kipuilleet kasvukipunsa tullakseen kunnon kansalaiksi.
Kyllä se varmaan näin on.