alan nähtävästi toistaa itseäni. Huolestuttavissa määrin kaiken lisäksi.
Olin tänään kevätkeskustelemassa Isosiskon asioista. Kimuli on - luonnollisesti - käsittämättömän fiksu ja filmaattinen, kouluun valmis, taitava ja kaikki mahdolliset muut positiiviset adjektiivit, mitä ikinä kukaan pystyy lapsesta keksimään.
Erityiskehuja Isosisko sai empaattisuudesta ja muiden huomioimisesta ja vahvasta oikeudenmukaisuuden tajustaan. Kun päiväkodissa oli juhlittu Isosiskon synttäreitä, Isosisko oli valinnut tärkeään luottamustehtävään parhaan ystävänsä sijaan ryhmän toisen pikkutytön, joka ilmeisesti muuten herkästi putoaa pois muiden lasten leikeistä ja päästänyt yhden ryhmän villikkopojista toiseen tärkeään rooliin. Päiväkodin täti sanoi, että tämä kokemus oli näille kummallekin lapselle "varmasti koko elämäksi mieleen jäävä ja tärkeä asia"
Nieleskelen vieläkin...
ja olen aivan mykkyrällä.

Olisi niin helppoa nostaa omaa häntäänsä, ja nokkaansakin, ja todeta että näillä hyväksi havaituilla metodeillani päästään näin loistaviin tuloksiin. Ja toimikaa te muutkin samoin!
Vaikka tosiasia kai on pikemminkin se, että naperot ovat näin loisteliaita siitä huolimatta että minä olen sotkenut lusikkani tähän kasvatussoppaan.
Ehkä tosiaan on parasta, etten aivan vielä ryhdy kehittelmään method kinttupolkuja - uutta ja mullistavaa kasvatuskäsitystä.

**

Yritän pohtia huomisen työ2:n kokousasioita. Esityslista pitäisi rykäistä kasaan.

Nopeahuoli jäi tänään talliin: aamulla huimasi oikein kunnolla, enkä vielä Isosiskon kevätkeskustelunkaan jälkeen oikein tuntenut oloani riittävän vakaaksi pyöräilyyn. Niskatko lienevät jumissa vai olenko muuten sairastumassa?

Bussipysäkin vieressä kasvaa villiomenapuu. Sen kukat tuoksuivat jo ihanasti. Johonkin nuppuun oli eksynyt pörriäinen pörisemään. Se kuulosti keväthunajasta humaltuneelta, siltä ettei aivan löytänyt tietään kukannupusta ulos.
Olisipa itsekin mukavaa pörreltää keväthunajaisessa humalassa sen sijaan että istuu tunkkaisessa toimistossa nakuttelemassa...