Viikonloppu oli ihan liian lyhyt. Tai siltä ainakin tänä aamuna tuntui. Ja jo eilen illalla.

Saimme kuin saimmekin aina-on-syy-juhlaan -juhlat aikaiseksi. Söimme sitruunapastaa ja kanaa, salaattia hienosta salaattipaletista, lasten itseleipomaa leipää ja jälkiruokaa niin että navassa rutisi. Lapsistakin oli mukavaa kattaa hienosti, ja ihme ja kumma - kaikki jaksoivat istua pöydässä myös seurustelemassa. (tai oikeastaan, kerrankin osasin pitää seurusteluajan riittävän lyhyenä!)
Lapset suunnittelivat omat herkkuruokalistansa, jonain päivänä on niiden vuoro. Isosisko haluaa spaghettia, sen ympärille rinkulana lihapullia ja sen ympärille rinkulana salaattia, jälkiruuaksi prinsessalinnajäätelökakku. Isoveli haluaa itsetehtyjä hampurilaisia joihin saa itse valita täytteet ja jälkiruuaksi "mitä vain", Pikkusisko haluaa ranskalaisia.

**

Lauantaina ruokapöydässä
Pikkusisko: "äiti, ei villasukka ole mun ystävä"
minä: "???" sitten oivallan että tytöt olivat ennen ruokailua laulaneet minun ystäväni on kuin villasukka.
minä: "jaa, siinä laulussa sanotaan, että ystävä on yhtä mukava ja lämmin kuin villasukka"
Pikkusisko (jääräpäisesti): "mun villasukka ei ole mun ystävä"
minä "no, tarkemmin ajatellen, se on kyllä ihan totta" (flashbackeja aamuisista pukeutumistuokioista)

**

että tällainen viikonloppu meillä. Mukava ja liian lyhyt.