aivan ehdottomasti.
Tänään julistetaan alkavaksi kansallinen hibernaatio elikkästen talviunetus.
Olen rieponut lapset päiväkotiin, tarponut läpi tuulen ja tuiskun, kyykkinyt täällä verstaalla koko aamun, ryystänyt kahvia tärinään asti, enkä vieläkään ole herännyt. Ainoa mahdollinen johtopäätös on se, että nyt on alkava talviunetuksen aika, jolloin väsyneitä ei saa hoputtaa, eikä pidä vaatia liikoja. Tyynyn voisin ottaa tuohon työpöydälleni ja ottaa pienet tupsluurit aina sopivalla hetkellä (esim. nyt)

(viisi minuuttia tyhjään tuijottamista ja haaveilua)

Viikonloppu meni vauhdilla. Molempina päivinä on kestitty vieraita ja jalkapalloiltukin vähän. Asiat lähipiirissä ovat kääntymässä parempaan. Niin hyvään kuin tällä hetkellä odottaa saattaa.
Taas kerran näkyi ja kuului Pikkusiskon voimaannuttava vaikutus. Kuinka vahvasti hän on meidän kaikkien elämiä koskettanut, koskettaa edelleen. Kun hän on selvinnyt, on meillä muillakin siihen mahdollisuus - niinkö? Minun elämääni nuo ensikuukaudet toivat ehkän. Nyt sen kanssa jo osaan elää, mutta elämäni on ehkä. Tai jos. Kun ihmisen koskemattomuus haavoittuu, on siitä paraneminen hidasta.
Eivät nämä viime päivät, kulunut viikko sitä muuta. Ehkä on taas vahvempi, olemassaolevampi, mutta en ole sitä unohtanut, tuskin unohdankaan.
eikö se ole keski-iän kriisin ensimmäisiä merkkejä - se kun tiedostaa, että elämä ei olekaan koskematonta, ikuisesti jatkuvaa? Apua, minoon keski-iän kriisissä!

(kuusi minuuttia tyhjään tuijottamista, putoamisen tunne ja säpsähdys. Mitä, onko radio muka soinut koko aamun!?)

Sateenvarjokin hajosi aamulla - voi mieslogiikka!
Let's make it all for one... soi radiossa. Rakastan yleviä ihanteita, vanhan ajan tosimiesten suoraselkäistä rehellisyyttä, ritarillisuutta. (no tiedän kyllä: silkkaa henkseleitten paukuttelua, mutta antakaa minun pitää mielikuvani)

Kaivan eväät esille. Kohta pitää lähteä koululle vanhempainneuvotteluun.